Filosofi-toimittajamme Heikki Hynninen käsittelee nimikkopalstallaan filosofiaa ja katsomuksellisia aiheita. Heijastuksen numerossa 1/2019 hän käsitteli kartesiolaista mielenfilosofiaa ja argumentoi sille nykyaikaisen vastineen.

Teksti: Heikki Hynninen | Artikkelikuva: Adobe Stock

Olet kenties joskus kuullut väitteen, jonka mukaan rakkaus on kemiaa. Väitteen taustalla on tietty näkemys mielentiloista.

Tarkemmin sanoen väite edustaa reduktiivista materialismia. Se tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan mielentilat (hienommin mentaaliset tilat) ovat täysin palautettavissa aivoihin, tarkemmin aivojen sähkö-kemiallisiin reaktioihin. Tästä johtuen kaikki, mitä koet ja mitä olet, on palautettavissa aivoihin jokseenkin puhtaasti. Aistimukset, tunteet, jopa tietoisuus, selittyvät kätevästi aivoilla.

Mistä muustakaan voisi olla kyse? Eikö jokin muu selitys tunnu esimodernilta mytologialta, jota valistunut nykyihminen ei voi sietää nanosekuntiakaan?

Tekikö Descartes virheen?

Kuuluisan neurotieteilijän, Antonio Damasion, eräs kirja on nimeltään Descartesin virhe – René Descartes kun meni väittämään, että mielentilat eivät palaudu aineeseen, siis eivät ole puhtaasti ”vain” aivotiloja. Damasion mukaan tämä oli kohtalokas virhe.

Descartesin dualismin (kahtiajakoisuuden) jälkeen emme ole enää yhtenäisiä. Kun nyt näemme tarkemmin aivoihin, ei moista jaottelua voida pitää perusteltuna.

Onko ylipäätään muutenkaan mielekästä uskoa 1600-luvulla eläneen filosofin pohdintoja? Ei meidän aikanamme, jolloin mielentutkimus on mennyt valtavia harppauksia eteenpäin.


Eräitä tarkennuksia

Itse näen Descartesin ennen kaikkea nykyisen mielentutkimuksen pohjan luojana. Hän muotoili ensimmäisenä kehyksen, jonka pohjalta keskustelemme edelleen. Mikään viimeinen sana hän ei kuitenkaan ole. Epäilemättä hänen näkemyksensä mielen ja aivojen suhteesta vaatii eteenpäin työstämistä.

Varmasti tiedämme nyt enemmän kuin 1600-luvulla. Esimerkiksi hermosäikeissä ei liiku jokin mystinen sielunaines eikä käpyrauhanen ole sielun ja ruumiin leikkauspiste. Näistä Descartesin virheistä on aivan aiheellisesti huomautettu. Mutta hänen intuitionsa ei mielestäni ole täysin väärässä.


Materialistinen ohjelma

Kun Descartesista kului aikaa, hänen ohjelmaansa virisi tyytymättömyyttä. Kun vuosisadat vierivät, materialistinen ohjelma vahvistui. Se sai voimansa tietystä tieteen luonteeseen kuuluneesta seikasta.

Tiede alkoi näet hahmottua yhä enemmän sellaisena, että yliluonnolliset selitykset alkoivat väistyä. Jumalat, henget ja sielut alkoivat jäädä pois käsitteistöstä. Kun tiede ei niitä enää tarvinnut, virisi näkemys, ettemme tarvitse niitä muutenkaan.

Jumalat, henget ja sielut alkoivat jäädä pois käsitteistöstä. Kun tiede ei niitä enää tarvinnut, virisi näkemys, ettemme tarvitse niitä muutenkaan.

Näin myös näkemys, että mielentilat voisivat olla jotain muuta kuin aineellisia, joutui ahtaammalle. Kehitys oli monipolvista ja eteni monen vaiheen kautta. 1900-luvulle saavuttaessa materialismi alkoi olla hallitseva näkemys.

Toinen kehityskulku liittyi reduktionismin voittokulkuun tieteessä. Kun yhä useampi todellisuuden osanen tuntui palautuvan kemian ja fysiikan lakeihin, eikö sama pätisi mieleenkin? Kaukana ei enää silloin ollut ajatus, että mielentilat ovat aivotiloja.


Mielentilat

Mikä tässä näkemyksessä on sitten väärin? Mielestäni se, että se vääristää todellisuuden luonnetta.

Kun koen jonkin kokemuksen, se ei ole pohjimmiltaan palautettavissa fysikaaliseksi tilaksi. Mentaalisen tilan ominaisuuksiin kuuluvat ensimmäisen persoonan näkökulma, subjektiivisuus ja laadullinen ulottuvuus. Aivojen (pohjimmiltaan) fysikaalisella tilalla ei ole näitä ominaisuuksia.

Aivoissa on kyse valtaisan hermosolujoukon välisistä suhteista. Tämä hermosolujen välinen viestintä luo valtaisan määrän erilaisia prosesseja.

Mutta jos mentaalinen tila ei palaudu aivoihin, niin mikä se on? Entä miten selittyy kiistaton näyttö aivojen ja mielen välisestä sidonnaisuudesta?


Mielentila ja aivot

Ensinnäkin on totta, että aina, kun koen jotain mielen tasolla, jotakin tapahtuu aivoissa. Näyttää vahvasti siltä, että kokemukseni psykologisesta todellisuudestani on vahvasti suhteessa siihen, mitä tapahtuu aivoissa. Tämä tosiasia pitää ottaa huomioon.
Yhtäältä meillä on siis oma mielemme ja toisaalta aivot prosesseineen.

Ongelman ydin on tässä: yhtäältä mentaalinen tila on palautumaton, koska sillä ei ole fysikaalisen tilan ominaisuuksia, mutta toisaalta mentaalinen tila on suhteessa aivotiloihin.

Ongelman ydin on tässä: yhtäältä mentaalinen tila on palautumaton, koska sillä ei ole fysikaalisen tilan ominaisuuksia, mutta toisaalta mentaalinen tila on suhteessa aivotiloihin.


Henkinen tietoisuus

Itse etsin ratkaisua siitä näkökulmasta, että tietoisuutemme on pohjimmiltaan henkinen, ei-materiaalinen ilmiö. Ajattelen, että mentaalinen tila on totta tietoisuudessani. Kun ajattelen, tunnen ja koen, nämä tilat ilmenevät tietoisuudessani.

Esitänkin, että mentaalinen tila on aivotila, joka on tietoisuudessa tulkittu tietyllä tavalla. Tietoisuus ikään kuin poimii tietyn määrän tiloja aivoista ja muuntaa ne mentaalisiksi tiloiksi.
Tietoisuutemme sisällöt ovat siis suhteessa aivoihin, mutta palautumattomasti. Jos pistän neulalla sormeen, aivoissani tapahtuu erilaisia prosesseja ja tietoisuus tulkitsee ne pistävänä kokemuksena.


Takaisin Descartesiin

Descartesin mukaan mentaalinen tila ei ole aivotila. Hän oli oikeassa siinä, että tosiaankaan mentaalisella tilalla ei ole fysikaalisen tilan ominaisuuksia. Kuitenkaan hän ei riittävästi huomioinnut aivojen ja mielen välistä suhdetta.

Näyttää siltä, että pohjimmilltaan henkinen tietoisuus on integroitu tiiviisti aivojen aineellisiin prosesseihin. Tietoisuus ja aivot muodostavat siten yhtenäisen kokonaisuuden. Henkinen ja ruumillinen kulkevat käsi kädessä.

Vaikka mielentutkimus on edennyt, Descartesin pääväite pitää edelleen paikkansa.


Onko rakkaus kemiaa?

Onko siis rakkautesi puolisoosi pelkkää kemiaa? Vastaukseni on tämä: Rakkaus, jota koet, on suhteessa siihen, mitä aivoissasi on meneillään. Kuitenkin kokemuksesi on palautumaton, henkinen kokemus. Kokemuksesi on arvokas ja ainutlaatuinen.

Reduktiivinen materialismi ei tyydyttävästi kuvaa kokemustasi. Olemme ruumiin ja hengen muodostama kokonaisuus. Nämä puolet kulkevat käsi kädessä. Rakkaus ei siis ole pelkkää kemiaa.