Teksti: Teemu Sarkkinen | Artikkelikuva: Pixabay

 

Synnistä on sydämeni musta

Daavid muistetaan yleensä ennen muuta nöyränä, kuuliaisena ja urheana paimenpoikana, joka voitti jättiläisen lingolla ja kivellä ja josta tuli myöhemmin esimerkillinen kuningas. Kuninkaiden kirjoissa myöhempien sukupolvien hallitsijoita verrataan toistuvasti häneen, ihannehallitsijan prototyyppiin: ”Hän ei ollut täydestä sydämestään uskollinen Herralle, Jumalalleen, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli ollut” (1. Kun. 15:3). ”Hän kulki kaikessa esi-isänsä Daavidin teitä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle” (2. Kun. 22:2).

Tämä hurskas mies, joka säästi pahimman vihollisensakin hengen, vaikka tämä oli hänen kätensä ulottuvilla suojattomana, teki kuitenkin myös yhden raskaimmista Raamatussa kuvatuista synneistä: ensin törkeän aviorikoksen himonsa viettelemänä ja pian sen jälkeen murhan ensimmäistä erhettään peitelläkseen.

Kertomus Daavidista ja Batsebasta (2. Sam. 11–12) on ollut vaikea pala raamatunselittäjille. Vertauskuvallisten tulkintojen kehittelyn ohella ihannoidun kuninkaan käytöksen hillittömyyttä yritettiin aikoinaan mahdollisesti lieventää salaamalla, että muut sotaan osallistuneet kuninkaat olivat rintamalla samaan aikaan, kun Daavid itse pysyi palatsissaan: joissakin varhaisissa käsikirjoituksissa kun puhutaan kuninkaiden sijaan lähettiläistä (2. Sam. 11:1). Onhan moinen toiminta eriskummallista tunnetulle soturille.

Nykypäivänkin tulkitsijoiden keskuudessa on esiintynyt taipumusta vierittää syyllisyyttä tavalla tai toisella Batseban niskoille esimerkiksi esittämällä, että tämä olisi käyttäytynyt tahallisen provosoivasti ja sitten tullut vapaaehtoisesti kuninkaan luokse. Vertailukohtia on voitu hakea muualla Raamatussa esiintyvistä viettelevistä naisista (esim. Sananl. 7). Teksti ei kuitenkaan tarjoa tällaiselle tulkinnalle oikeutusta: Daavid sananmukaisesti otti Batseban (2. Sam. 11:4). Naisella ei siis näytä olleen juuri valinnanvaraa. Hänet otettiin väkisin – eli käytännössä raiskattiin.

Yhdessä vietetyn yön seurauksena Batseba tuli raskaaksi, ja epäonnistunut yritys peittää syrjähypyn jäljet siististi ajoi Daavidin epätoivoiseen tekoon: hän murhautti naisen aviomiehen salakavalasti. Kuningas tyynnytteli murhaan osallistunutta alamaistaan sanoilla, joilla hän kenties samalla yritti lievittää omiakin tunnontuskiaan: ”Älköön tämä asia olko paha sinun silmissäsi” (2. Sam. 11:25 sananmukaisesti käännettynä).

Häikäilemättömällä toiminnallaan Daavid sai peitettyä rikoksensa jäljet ihmisiltä, mutta ei Jumalalta, jonka suhtautumistapa näyttäytyy jossakin määrin ironisena kuninkaan omaan verrattuna: ”Herran silmissä Daavidin teko oli paha” (2. Sam. 11:27). Jumalan sanansaattajana toimiva hoviprofeetta kertoo tunteikkaan tarinan, joka houkuttelee Daavidin asettumaan vääryyttä kokeneen hahmon asemaan. Profeetta kääntää kuitenkin asetelman ympäri ja siirtää kuninkaan ulkopuolisen tuomarin roolista köyhää miestä sortaneen paikalle.

Silloin Daavid havahtuu katumaan tekoaan avoimesti ja saa synninpäästön. Täysin seuraamuksetta rikos ei jää, mutta tulee kuitenkin sovitetuksi. Langenneen kuninkaan omatunto saa valheellisen tilalle todellisen rauhan eikä hän joudu Jumalan hylkäämäksi, vaan säilyy tämän mielen mukaisena miehenä.

Jokaista sydämessään katuvaa koskee apostoli Paavalin vakuutus: ”Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20).

Daavid ei kelpaa esimerkiksi täydellisen nuhteettomasta ihmisestä. Niin hänellä kuin kaikilla muillakin ihannoiduilla hahmoilla on puutteensa ja vikansa. Kenestäkään ihmisestä ei ole virheettömyyden malliksi – paitsi korkeintaan yhdestä.

Kärjekkäästi voisi jopa todeta, että korkealta putoaa kovimmin. Jostakin syystä merkittävissä asemissa olevien rikokset näyttäytyvät usein raskaimpina ja häpeällisimpinä, ja niillä voi olla suuri vaikutus moniin ihmisiin.

Yhtä lailla kuin Daavidilla, kaikilla synnin ja häpeän musertamilla on kuitenkin mahdollisuus saada anteeksi ja palauttaa kunniansa Jumalan armosta. Synnin jälkivaikutukset eivät välttämättä haihdu sormia napsauttamalla, mutta itse rikos tulee sovitetuksi.

Jokaista sydämessään katuvaa koskee apostoli Paavalin armollinen vakuutus: ”Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20).