Teksti: Teemu Sarkkinen | Artikkelikuva: Pixabay

Maamme tämän hetken paras nykyaikainen viisiottelija Laura Salminen on tullut tunnetuksi vakaumuksellisena kristittynä, joka on omistanut elämänsä harjoittelulle ja kilpailemiselle ja tekee sen kaikesta sydämestään Jumalan kunniaksi.

Tässä jutussa tutustumme viiteen muuhun uskovaan, jolla urheilu on lähellä sydäntä.

 

Lahjakas hiihtosuunnistaja tähtää ammattilaiseksi

25-vuotias Mirka Suutari luonnehtii suhdettaan urheiluun intohimoiseksi.

”Tykkään liikkua, oppia ja haastaa itseäni. Jokainen päivä ei toki tunnu juhlalta, mutta yleensä haluttomuus liikkumiseen johtuu väsymyksestä.”

Suutarin päälaji on hiihtosuunnistus. Lajivalinta tapahtui hänen ollessaan 18-vuotias, ja sittemmin ura onkin ollut voimakkaasti nousujohteinen.

Mirka Suutari on intohimoinen urheilija, joka on kilpaillut hiihtosuunnistuksessa yhdeksässä eri maassa. Raamatun lukeminen ja rukous tarjoavat hänelle suorittamisesta vapaan vyöhykkeen. Kuva: Tuuli Suutari.

”Kaapista löytyy muutama arvokisamitali, ja halu ammattilaiseksi on kova. Samoin on haaste, koska tämän lajin ammattilaisia ei Suomessa ole.”

Suutari on kokenut urheilun antaneen hänelle paljon.

”Olen kilpaillut yhdeksässä eri maassa ja nähnyt monenlaisia paikkoja ja kulttuureja. Olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin ja oppinut, miten erilaisista persoonista voi tulla hieno joukkue. Kilpaurheilu opettaa paljon elämästä, onnistumisista, pettymyksistä, pitkäjänteisyydestä, luopumisesta ja valinnoista.”

Urheilu vie paljon aikaa huipulle tähtäävän hiihtosuunnistajan elämässä, mutta uskonelämänkin hoitamiselle on jäänyt oma, tärkeä tilansa. Kotioloissa arkeen kuuluvat sunnuntaiset kirkkokäynnit ja viikoittain kokoontuva raamattupiiri.

”En halua, että uskosta ja sen harjoittamisesta tulee pelkkä suoritus. Ei Jumala tarvitse suorittamista.”

Meneillään olevana poikkeusaikana seurakuntayhteys on hoitunut netin välityksellä. Viimeisimmän vuoden ajan Suutarin elämään ovat kuuluneet myös kristittyjen urheilijoiden Skype-kokoontumiset.

”Raamattu ja rukous ovat minulle myös tärkeitä, vaikka säännöllisyydestä ei aina voi puhua, koska en halua, että uskosta ja sen harjoittamisesta tulee pelkkä suoritus. Ei Jumala tarvitse suorittamista. Toisaalta ajautuisin pian kauas Jumalasta, jos uskoni ei näkyisi millään tavalla teoissani tai valinnoissani. Usko ja pelastus eivät kuitenkaan ole kiinni minusta, vaan armosta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Siksi voin pyytää Jumalalta intoa uskon hoitamiseen”, hän täydentää.

Suutari kertoo näkevänsä elämän kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Usko ja urheilu ovat hänelle tämän kokonaisuuden eri puolia samalla tavalla kuin vaikkapa perhe ja opiskelu. Vaikka urheilu ei ole hiihtosuunnistajan elämässä suoraan kytköksissä uskoon, sen kautta on kuitenkin voinut syntyä niin hengellisyyteen kuin ylipäänsä elämään liittyviä oivalluksia.

”Urheilu on monesti vienyt minut paikkoihin ja tilanteisiin, joissa olen saanut todeta oman pienuuteni ja Jumalan suuruuden.”

”Urheilu on monesti vienyt minut paikkoihin ja tilanteisiin, joissa olen saanut todeta oman pienuuteni ja Jumalan suuruuden. Monet ajatukseni ja oivallukseni, jotka ovat sovellettavissa esimerkiksi uskoon, opiskeluun tai työntekoon, saavat alkunsa urheilusta.”

 

Urheilua ilon kautta

Reilun vuoden päässä siintävään Ironman-kilpailuun valmistautuva triathlonisti Eetu Hirvonen, 23, on tunnettu positiivisuutta henkivistä urheiluaiheisista somejulkaisuistaan ja ravakoista loppukireistään.

Triathlon on suosiotaan kasvattava uintia, pyöräilyä ja juoksua yhdistelevä laji. Kovaa kuntoa ja monipuolista suorituskykyä vaativa Ironman eli ns. täysmatka koostuu 3,8 kilometrin uintiosuudesta, 180 kilometrin pyöräilystä ja maratonin eli 42,195 kilometrin mittaisesta juoksusuorituksesta.

Eetu Hirvosen positiiviset some-päivitykset ovat herättäneet myönteistä huomiota. Kuva: Hirvosen albumi.

Monella olisi yllin kyllin haastetta selviytyä kunnialla yhdestäkin osiosta, mutta triathlonistin on suoriuduttava näistä kaikista peräjälkeen. Moisen urakan läpivienti vaatiikin runsaasti määrätietoista harjoittelua, jollaiseen myös Hirvonen on omistautunut valmentajansa Perttu Mukkalan luotsaamana.

”Elämäni tärkeimmät asiat ovat usko, perhe ja urheilu”, hän kiteyttää elämänsä ydinsisällön.

Hirvonen suhtautuu urheiluun intohimoisesti ja tavoitteellisesti, mutta ei ryppyotsaisesti. Hän kertoo haluavansa nauttia liikkumisesta, jolloin asioita ei voi ottaa liian vakavasti. Harjoituskertoja mahtuu viikkoon keskimäärin viisi, joten levolle ja muullekin elämälle jää tilaa.

Rento asennoituminen mahdollistaa myös satunnaisen hulluttelun. Kahden viikon kuluttua Hirvonen aikoo korvata tältä kesältä peruuntuneen triathlonkilpailun yrittämällä porrasmaratonia Tampereen Pispalassa.

Tiettävästi vain yksi suomalainen on suorittanut moisen rupeaman ennen häntä. Hirvonen itse on juossut puolimaratonin samoissa portaissa noin vuosi sitten. Aikaa suoritukseen kului vajaat seitsemän tuntia, joten odotettavissa on pitkä ja sitkeyttä vaativa taival.

”Elämäni tärkeimmät asiat ovat usko, perhe ja urheilu.”

Innostus kestävyysurheilua kohtaan syttyi viitisen vuotta sitten, kun Hirvosen isä houkutteli poikansa osallistumaan puolimaratonille.

”Huomasin, että siellä oli samanhenkisiä ihmisiä. Siitä innostukseni lähti, ja nyt on jo varmaan sata kisaa alla. Kisat motivoivat treenaamaan.”

Urheilusta kertovien julkaisujen lisäksi triathlonisti käsittelee myös vakaumuksellisia aiheita. ”Usko on tuonut ilon ja rauhan sisimpään – mikä välittyy urheiluunkin!” Kuva: Jaakko Hankkila.

Kilpailujen lisäksi nuori triathlonisti ammentaa motivaatiota vauhdikkaista harjoituksista ja sosiaalisessa mediassa saadusta kannustuksesta. Hirvonen onkin aktiivinen somettaja: hän raportoi säännöllisesti treeni- ja kilpailukuulumisiaan Facebookissa ja Instagramissa.

Urheiluaiheisten päivitysten ohella Hirvonen on julkaissut sosiaalisessa mediassa myös paljon kristilliseen uskoon liittyvää sisältöä. Onkin aistittavissa, että hän suhtautuu uskonelämään vähintään yhtä intohimoisesti kuin harrastukseensa. Hän ei kätke lamppuaan vakan alle, vaan todistaa avoimesti vakaumuksestaan niin urheilupiireissä kuin muuallakin.

”Olen viime aikoina uudistunut uskossani ja lähtenyt sydämestäni Jeesus-tielle. Usko on tuonut ilon ja rauhan sisimpään – mikä välittyy urheiluunkin!”

 

Päivittäistä lenkkeilyä vailla kilpatavoitteita

54-vuotias Maarit Sund on lenkkeillyt päivittäin pian kahden vuoden ajan. Innostus syntyi hänen törmättyään internetissä juoksuharrastajaan, joka raportoi videotervehdysten muodossa tietyin väliajoin, kuinka pitkään oli siihen mennessä onnistunut pitämään lenkkiputkeaan katkoitta yllä.

Suomalaisittain lajin ennätystä pitää tiettävästi hallussaan yhä aktiivista elämää viettävä Seppo Harjumaa, 70, joka juoksi päivittäin 33 ja puolen vuoden ajan vuosina 1985–2019.

Moni voisi kuvitella päivittäisen lenkkeilyn olevan vain maratoneille ja ultramatkoille harjoittelevien huippu-urheilijoiden juttu, mutta Sund ei pidä itseään varsinaisena urheilijana tai edes tavoitteellisena kuntoilijana.

”En ole koskaan pitänyt kilpailemisesta. Yhdessä kisassa kävin suorittaessani nuorisotyönohjaajan opintoihin kuulunutta harjoittelua Leivonmäellä. En jäänyt viimeiseksi, mutta silloin jo koin, että kilpaileminen ja verenmaku suussa juokseminen ei ole minun juttuni.”

Maarit Sundille liikunta on osa terveyden ylläpitämistä. Hän on myös kokenut liikunnallisen elämäntavan auttavan masennuksen hoidossa. Kuva: Sundin albumi.

Sund kertookin liikkuvansa ennen kaikkea terveyden ja hyvinvoinnin takia. Liikunta on ollut mukana elämässä pienestä pitäen, mutta ruuhkavuosina se ehti jäädä vähemmälle. Juoksukipinä syttyi lapsen kuoleman ja stressaavan työn aiheuttaman masennuksen keskellä.

”Kun masennus vähän helpotti, että pääsin ulos, aloin kokeilla muutamia hölkkäaskelia. Jo siinä, muutaman kymmenen metrin matkalla ikään kuin ’heräsin’. Hölkän ravisteleva liike herätti masennuksen lamaannuttavasta jähmeydestä. Siitä jotenkin tajusin, miten tärkeää liikunta on. Sillä on toden totta paljon parempi vaste masennuksen hoitoon kuin monella lääkkeellä.”

Sund ei ole kokemuksensa kanssa yksin, sillä moni asiantuntijakin on nähnyt liikunnan vaikuttavan masennusoireiluun: lievien ja keskivaikeiden masennustilojen hoidossa se voi olla jopa yhtä tehokas hoitokeino kuin lääkkeet tai kognitiivinen psykoterapia.

”Jo siinä, muutaman kymmenen metrin matkalla ikään kuin ’heräsin’. Hölkän ravisteleva liike herätti masennuksen lamaannuttavasta jähmeydestä.”

”Vaikka olen edelleen masennukseen taipuvainen, oireet ovat helpottaneet kovasti päivittäisen juoksun myötä. Masennus ei ole päässyt syväksi, vaikka välillä kolkuttelisikin”, Sund kertoo säännöllisen liikunnan tuomasta avusta.

Mielenterveyden ohella liikunta on vaikuttanut myös hänen fyysiseen vointiinsa.

”Vuosia vaivannut taipumukseni syvään, ’röhähtelevään’ yskään on lähtenyt lähes tyystin. Uskon keuhkojeni vahvistumisen vaikuttaneen tähän.”

Vaikka juoksusta on kenties tullut Sundille tietynlainen henkireikä, hän ei asennoidu siihen liian orjallisesti.

”Ei ole aikarajoituksia. Joskus teen pidempiä lenkkejä. Välillä kävelen, silloin tällöin spurttaan. Sisälläkin voi nostaa sykettä vaikka paikallaan hölkäten. Pääasia, että saa edes vähän sykettä nousemaan ja ärsykettä kropalle.”

Lenkkeily on ollut luontevaa yhdistää myös uskonelämän hoitamiseen.

”Usein kesäiseen aikaan voin juosta rannalle. Siellä meillä on pieni ’leirikirkko’, jossa saan hengähtää vaikka lukemalla jonkin psalmin.”

”Usein kesäiseen aikaan voin juosta rannalle. Siellä meillä on pieni ’leirikirkko’, jossa saan hengähtää vaikka lukemalla jonkin psalmin ja kertomalla Jumalalle sydämellä olevat asiat. Tämä on erityisen ihanaa, jos jaksaa herätä aikaisin. Siihen kun vielä saa yhdistää pyrähdyksen järveen, on olo mitä mahtavin!”

Liikunta on Sundin mielestä myös mainio tapa pitää evankeliumia esillä esimerkiksi lenkkeilemällä ystävien kanssa.

”Jumala voi usein johdattaa keskusteluja sellaisille alueille, että on hyvä mahdollisuus pitää esillä kutsua Hänen valtakuntaansa. Tähän saa pyytää Pyhän Hengen ohjausta: rohkeutta, viisautta ja oikeita sanoja. Kohtaamiseen on hyvä lähteä jo edeltä rukoillen, että uskaltaisi näyttää värinsä ja Kristuksen kunnia saisi välittyä.”

 

Urheilullinen pastori

Ari Korolainen, 49, on varmasti monelle helsinkiläiselle tuttu näky muun muassa paikallisilta juoksuradoilta ja kuntoportailta. Elämäntapaliikkujaksi itseään kutsuva vapaaseurakunnan pastori on urheillut pienestä pitäen.

”Lapsuuden pihaleikit ja -pelit tarjosivat laaja-alaisen kokemuksellisen pohjan urheiluun. Jalkapallosta ja yleisurheilusta tuli nuoruusvuosiksi intohimoinen harrastus.”

Korolainen kertoo liikunnallisen elämän jatkuneen myös läpi aikuisiän.

Pastori Ari Korolainen ammentaa elämän viisautta, kuten liikuntaan liittyviä oivalluksia, myös Raamatusta, esimerkiksi apostoli Paavalilta. Kuva: Korolaisen albumi.

”Viimeiset seitsemän vuotta olen harjoitellut tavoitteellisesti lähinnä juoksua. Harjoituskertoja kertyy viikoittain keskimäärin viidestä kuuteen. Kilpailen kahdesta neljään kertaa vuodessa päälajinani 400 metrin aitajuoksu. Yritän joka vuosi päästä edustamaan seuraani viestijuoksukilpailuihin, jotka ovat sykähdyttäviä elämyksiä.”

Fyysinen harjoittelu tuo pastorin elämään vastapainoa henkisesti kuormittavalle seurakuntatyölle. Se parantaa stressinsietokykyä ja antaa mahdollisuuden ”nollata”. Korolainen nauttii treenaamisesta kuitenkin ennen kaikkea sen itsensä vuoksi; mitään ulkoista motivaattoria hän ei koe tarvinneensa.

Fyysinen harjoittelu tuo pastorin elämään vastapainoa henkisesti kuormittavalle seurakuntatyölle.

”Toki itsensä haastaminen ja kilpaileminen tuovat oman lisämausteensa harjoitteluun ja tekevät siitä jossakin määrin suunnitelmallista”, hän toteaa.

Korolainen kertoo allekirjoittavansa antiikin aikana eläneen roomalaisen runoilijan Juvenaliuksen sanat mens sana in corpore sano (’terve sielu terveessä ruumiissa’).

”Minulla on holistinen ihmiskuva, joten uskon kaiken vaikuttavan kokonaisuuteen. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että jos ihminen voi fyysisesti huonosti, se vaikuttaa häneen kaikilla tasoilla.”

Urheilu tukee pastorin mielestä kokonaisvaltaista hyvinvointia – vähintään välillisesti siis myös hengellistä puolta. Tärkeimmiksi välineiksi uskonelämänsä hoitamiseen hän mainitsee kuitenkin lukemisen ja rukouksen.

”Jos esimerkiksi voi fyysisesti huonosti, se vaikuttaa kaikilla tasoilla.” Urheilu tukee pastorin mielestä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Raamatun äärellä Korolaiselle ovat tulleet läheisiksi Paavalin sanat jakeissa 1. Kor. 9:25–26: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.”

”Nämä jakeet puhuvat mielestäni hienosti päämäärätietoisuudesta ja sen merkityksestä. Tarvitsemme elämäämme tavoitteita. Niiden kautta pystymme ohjaamaan resurssejamme ja elämän matkalle syntyy merkityksellisyyttä”, hän pohtii.

 

”Isin tyttö” päätyi seniorina kilpakentille

82-vuotiaan Maila Kettusen urheilusaavutukset ovat kunnioitettavia – erityisesti, kun ottaa huomioon, että hän aloitti tavoitteellisen harjoittelun vasta eläkeläisenä.

”Silmiini osui ilmoitus juoksukoulusta. Tiesin heti, että sinne haluan. Olin silloin 68-vuotias. Kuntoni testattiin ja olin hyvässä kunnossa. Testitulosten perusteella sain yksilölliset harjoitteluohjeet. Motivaationi oli korkealla, ja kunnon kohoaminen innosti entistä enemmän harjoittelemaan ohjeitten mukaan.”

Maila Kettunen aloitti kuntoliikunnan ja sitä myötä veteraaniurheilun vasta 68-vuotiaana. Nyt hän on ilmeisen hyväkuntoinen 82-vuotias. ”Taivaan Isän lapseksi” hän sai tulla noin nelikymppisenä. Kuva: Kettusen albumi.

Puoli vuotta myöhemmin Kettunen juoksi elämänsä ensimmäisen puolimaratonin. Seuraavana vuonna hän löysi tiensä veteraanien SM-kisoihin.

”Aluksi en tiennyt, mitkä olivat erityiset lahjakkuuteni, mutta aika pian huomasin olevani ennen kaikkea nopea ja ketterä ja tykkääväni erityisen paljon hyppimisestä.”

Sittemmin Kettunen kilpaili viisiottelussa. Sitä varten hänen oli opeteltava neljä uutta lajia – muun muassa seiväshyppy.

”Se oli minusta ennen kaikkea hauskaa. Kaikkein mieluisinta oli aitajuoksu.”

Vaikka Kettunen löysi tiensä tavoitteellisen harjoittelun pariin vasta myöhemmällä iällä, liikunta on ollut mukana elämässä lapsesta saakka ja lahjoja on selvästi ollut jo varhain havaittavissa.

”Isäni oli ollut kova urheilumies nuoruudessaan ja innostui valtavasti, kun tytär osoittautui lahjakkaaksi hiihtäjäksi.”

”Olin lapsena reipas ja seikkailunhaluinen. Satuin voittamaan yhtenä vuonna pienen kyläkoulumme hiihtokilpailut ja pääsin kirkonkylälle koulujen välisiin. Isäni oli ollut kova urheilumies nuoruudessaan ja innostui valtavasti, kun tytär osoittautui lahjakkaaksi hiihtäjäksi. Hän jopa lähti kirkonkylälle kannustamaan.  Huomasin saavani isältä huomiota ja hyväksymistä, kun pärjäsin kilpailuissa, ja se motivoi minut sekä hiihtämään että juoksemaan muutamiksi vuosiksi.”

Polvijärvellä kasvaneen Kettusen tullessa teini-ikään hänen sydämensä vei tanssi, ja hiihto ja juoksu saivat jäädä. Aikuistumisen kynnyksellä hän pelasi jonkin aikaa lentopalloa joukkueessa – ihan vain pelaamisen ilosta – ja pääsi valtakunnallisiinkin turnauksiin.

Avioitumisen ja lapsiperhearjen koittamisen myötä urheilu jäi pitkäksi aikaa. Maatila tarjosi puuhaa ja työmatkat taittuivat pyörällä, mutta Kettunen koki tuolloin liikkuvansa liian vähän.

”Käänne parempaan tuli elämäni suurimman kriisin seurauksena. Olin tullut uskoon noin nelikymppisenä ja olin uskonelämäni alkutaipaleella valtavan innostunut levittämään, varmaan tuputtamaankin, uskoa kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. Sen seurauksena sain potkut rakkaasta työpaikastani luokanopettajana. Mutta siitä seurasi myös käsittämättömän suuri siunaus: minulle tuli tavaksi venytellä ja jumpata jok’ikinen päivä.”

Korkeita tavoitteita itselleen asettaneen veteraaniurheilijan kilpailullinen ura katkesi liialliseen harjoitteluun ja vammautumisiin, mutta sen jälkeen palasi nuoruudessa syttynyt tanssikipinä.

Kettusen hengellisen kasvupolun varrella erääksi merkittäväksi etapiksi muodostui Missionuorten opetuslapseuskoulu, jonka hän kävi vuonna 1986 Siuntiossa. Tuolloin hänen sydämensä avautui kokemaan Jumalan isällisen rakkauden.

”Sain tuosta kurssista lähtien turvallisen ja vapaan pääsyn Isän syliin. Vuodatin Hänelle ahdistukseni ja ongelmani. Hän lohdutti ja auttoi samassa silmänräpäyksessä.”

Kettunen on kokenut myös urheilussa Jumalan siunauksen. Korkeita tavoitteita itselleen asettaneen veteraaniurheilijan kilpailullinen ura katkesi liialliseen harjoitteluun ja vammautumisiin, mutta sen jälkeen palasi nuoruudessa syttynyt tanssikipinä.

”Se on paljon hauskempaa ja vapaampaa kuin urheilu ja kilpailu voivat koskaan minulle olla. Uskon Taivaan Isän antaneen minulle liikkumisen lahjan ja iloitsevan, kun käytän sitä omaksi ja muiden iloksi. Kun tanssin ja nautin siitä, koen Isän olevan iloinen ja ylpeä minusta. Niin kauan kuin nautin urheilemisesta ja kilpailemisesta, Hänkin iloitsi siitä.”