Hyvät ihmissuhteet, elämän tarkoituksen ja oman paikan löytäminen, pitkäjänteisyys ja arjessa juhliminen. Tässä ovat keskeisimmät asiat, jotka suomalais–saksalainen psykolääketieteen asiantuntija Irmeli Schüz mainitsee hyvän elämän ainesosiksi. Myös luontokappaleiden elämäntapahtumat ovat tarjonneet kekseliäälle kohtaamisen taitajalle aiheita juhlaan: sellaiseksi kohosivat vaikkapa jokakeväiset kilpikonnien heräämisjuhlat lapsille.

Teksti ja kuvat: Niko Seppä

Ihmisen aivoissa sijaitseva palkkiokeskus tuottaa kehon omaa opiaattia, joka kohottaa mielialaa.

”Se [palkkiokeskus] reagoi esimerkiksi hyvään, melodiseen musiikkiin ja yllätyksiin. Aivot rakastavat yhtäkkistä käännettä hyvään suuntaan.”

Aivoalue aktivoituu myös muun muassa silloin, kun ihminen saa osakseen vilpitöntä ja aitoa fyysistä kosketusta. Irmeli Schüzin mukaan nykyihmiset koskettavat toisiaan aivan liian vähän.

”Ihmiset yksinäistyvät nykyään aivan traagisella tavalla. Siitä on kaukana kokemus välittämisestä ja toisesta huolehtimisesta, jotka ovat hyvinvoinnille tärkeitä.”

”Ihmiset yksinäistyvät nykyään aivan traagisella tavalla.”

Yksinäisyys ei Schüzin mukaan merkitse vain yksin olemista. Hänestä se on yksilön sielussa oleva kokemuspinta, joka kertoo, ettei omassa ympäristössä ole sellaisia ihmisiä, jotka antaisivat tarpeen tullen tukea. Ihmissuhteisiin kuuluu myös vastavuoroisen jakamisen periaate, joka toteutuu yksinäisellä ihmisellä heikosti.

”Ihmiset on tehty yhteisöllisyyttä varten”, hän painottaa.

Schüzillä on tarjota resepti yksinäisyyden vastaiseen taisteluun. Hän toivoo ihmisten keksivän luovia tapoja osallistaa lähiympäristöään mielenterveyttä kohentaviin kohtaamisiin. Sellaisia voisivat olla vaikkapa laulutuokiot tai juhlat.

”Saksassa asuessani kutsuin yksinäisiä ihmisiä meille kotiin. Kokosin heitä laulamaan. Joskus ihan soitin ihmisten ovikelloja ja esitin kutsun kasvokkain. Jotkut aivan hämmästyivät, että sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut heille”, hän muistelee.

”Olennaista ei ollut, että osasi laulaa, koska itsekään en osaa. Tärkeintä oli viettää hyvää aikaa yhdessä.”

Irmeli Schüz viihtyy hänen ja miehensä Suomen-kodissa Paraisilla eri vuodenaikoina. Hän nauttii luonnossa oleskelusta, mutta myös tutkii sen ihmeitä.

Rohkeus ja kekseliäs asenne auttoivat Schüziä kohentamaan elinalueensa yhteisöllisyyttä ja asukkaiden hyvinvointia. Millaisia olivatkaan kilpikonnien heräämisjuhlat?

”Jokapäiväisestä, arkisesta elämästä voi löytyä asioita, joista voi tehdä juhlan. Kaikesta voi tehdä juhlaa!”

”Alueemme kaikki lapset kokoontuivat meille laulamaan, syömään ja leikkimään. Näin pidimme valtavia kilpikonnien heräämisjuhlia!” hän kertoo elävästi.

”Pidimme valtavia kilpikonnien heräämisjuhlia!”

”On niin valtavan paljon impulsseja, joita tulee ulkomaailmasta”, Schüz arvioi erityisesti nuorten aikuisten elämän haasteita. Hänen havaintojensa perusteella elämässä tarvittava pitkäjänteisyys ja keskittyminen toteutuu nuorella sukupolvella heikommin kuin edeltäjillään.

”Myös ystäväpiirit tarjoavat nuorille ihmisille paljon erilaisia viestejä. Moni joutuu silloin eräällä tavalla paineen alaiseksi: on oltava mukana kaikessa”, hän kuvailee ilmiötä, joka tunnetaan nykyisin käsitteenä Fear of Missing Out (FOMO). Se tarkoittaa yksin tai paitsi jäämisen pelkoa, jota sosiaalisen median ajatellaan yleisesti ruokkivan.

Irmeli Schüz itse matkusti 19-vuotiaana Saksaan. Vain hieman yli kaksikymppinen nuori nainen perusti maahan 1970-luvulla sielunhoito-opetusjärjestön. Ovatko Saksan-vuodet opettaneet hänelle jotakin kansojen välisistä eroista suhteessa hyväksi koettuun elämään?

”Siinä kokemuksessa mikä on hyvää elämää tuskin on suurta eroavuutta. Kuitenkin siinä, miten hyvään elämään pääsee, on hyvin paljon eroavuuksia. Saksalainen yhteiskunta on sosiaalisesti vilkkaampi. He puhuvat paljon myös tuntemattomien kanssa.”

”Saksalainen yhteiskunta on sosiaalisesti vilkkaampi. He puhuvat paljon myös tuntemattomien kanssa.”

”Saksalaisten tapa käsitellä elämää on erilainen”, hän tiivistää.

Haastateltavan mukaan elämässä tarvitaan myös ihmistä suurempi voima, joka kannattelee silloin, kun esimerkiksi anteeksiantamattomuus vaivaa ihmissuhteita. Ihmiset eivät siis ole hyvän elämän tai onnellisuuden kannalta täysin riittävä tekijä.

”Kaikkein vaikuttavin voima ja voimavara on Jumalan rakkaus. Se antaa meille mahdollisuuden yrittää uudelleen kohti hyvää elämää, kutoa yhteyttä toisiin ihmisiin”, itsekin kovia vaiheita läpikäynyt auttamistyön osaaja toteaa.