Toimittajamme Katja Koivistoinen ja Teemu Sarkkinen johdattavat lukijamme köyhien arkeen. Tutuiksi tulevat käsitteet, kuten suhteellinen ja absoluuttinen köyhyys, sekä joissakin kristillisissä yhteisöissä viihtyvä teologinen aatevirtaus, menestysteologia. Toimittajamme laativat verkkokyselyn köyhyyskokemuksista. Oheinen saatujen tulosten pohjalta kirjoitettu artikkelimme on julkaistu Heijastuksen numerossa 3/2019.

Teksti: Teemu Sarkkinen ja Katja Koivistoinen | Artikkelikuva: Adobe Stock


YHTEISKUNNALLINEN KATSAUS

”Miksi kaikki muut äidit ja isät käyvät töissä, mutta sinä et?”

Toinen tämän artikkelin kirjoittajista kuuli tuon kysymyksen taannoisella junamatkallaan. Sen esitti eräs samassa vaunussa istunut alle kouluikäinen lapsi isälleen. Isän vastaus jäi kuulematta, joten myös perheen elämäntilanne jää sen myötä arvoitukseksi: onko isä edes oikeasti työtön ja jos onkin, aiheuttaako se perheelle taloudellisia vaikeuksia vai tuleeko se työttömyydestä huolimatta hyvin toimeen?

Joka tapauksessa lapsen kysymys heijastaa osuvasti aikamme yhteiskunnallisia oloja. Työttömyys on todellisuutta monelle suomalaiselle. Tilastokeskuksen tietojen mukaan työllisyystilanne on parantunut viime aikoina. Silti lähes kolmannes Suomen työikäisestä väestöstä on tilastojen mukaan yhä työttömiä. Osa heistä pystyy toki ylläpitämään kohtuullista elintasoa työttömyydestään huolimatta. Merkittävää edustusta heistä voidaan kuitenkin pitää kaunistelematta köyhinä. Työttömyydellä ja köyhyydellä on ilmeinen yhteys toisiinsa, mutta vähävaraisiksi luokiteltavia on myös työssäkäyvien keskuudessa.


MITÄ KÖYHYYS ON?

Tässä yhteydessä lienee syytä tarkentaa, mitä köyhyydestä (ja tässä artikkelissa sen synonyymina käytettävästä vähävaraisuudesta) puhuttaessa tarkoitetaan.

Virallisissa määritelmissä tehdään ero absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden välillä. Köyhyys on absoluuttista, kun ihminen ei kykene tyydyttämään biologisia perustarpeitaan. Tällainen köyhyys on nykyään ennen muuta kehitysmaissa esiintyvä ilmiö ja joidenkin arvioiden mukaan syynä kolmannekseen ihmisten kuolemista. Suhteellisesta köyhyydestä puhutaan, kun ihminen elää yhteiskunnan minimielintason alapuolella. Euroopan maissa köyhyysraja määritellään yleensä tulotason kautta: raja saavutetaan, kun tulot jäävät alle 60 prosenttiin yleisestä tulotasosta (niin kutsuttu mediaanitulo).

Euroopan maissa köyhyysraja määritellään yleensä tulotason kautta: raja saavutetaan, kun tulot jäävät alle 60 prosenttiin yleisestä tulotasosta (niin kutsuttu mediaanitulo).


KÖYHYYS KOSKETTAA KAIKKIA – MYÖS KRISTITTYJÄ

Köyhyydestä voi päätyä osalliseksi kuka tahansa ikään, sukupuoleen, koulutustaustaan, työhistoriaan tai edes uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Kristinuskossa on vaikuttanut eräänä sivuhaarana niin kutsuttu menestysteologinen aatevirtaus. Siinä ihmisen katsotaan muuttuvan uudestisyntymisessä siinä määrin Jumalan kaltaiseksi, että hänellä on hengellinen valta julistaa itselleen vapautta sairauksista, taloudellisista huolista ja muista ajallisista murheista. Kyseessä on läntisen kristillisyyden piirissä syntynyt ilmiö, mutta nykyään se vaikuttaa etenkin Afrikassa. Meillä Suomessakin tällaista ajattelua pulpahtaa silloin tällöin pinnalle, joskin vain marginaalisesti.

Marginaaliseksi virtaus jääneekin – ajan myötä myös Afrikassa, jossa se on saavuttanut paikoin suuriakin mittasuhteita. Menestysteologian perusta on kestämätön tämänhetkisen todellisuutemme ohella myös kristillisen uskon historiaan peilattuna. Paljon vahvempina virtauksina ovat eläneet ristin teologia, jossa kärsimykset nähdään olennaisena osana kristitynkin elämää ja asketismi, jossa kieltäydytään vapaaehtoisesti aineellisista mukavuuksista. Asketismin harjoittajien eli askeettien kohdalla köyhyyskään ei ole lähtökohdiltaan kärsimystä, vaan tietoinen valinta. Ovatpa jotkut kristityt ajattelijat määritelleet tällaisen vapaaehtoisen köyhyyden jopa yhdeksi Pyhän Hengen jakamista erityisistä armolahjoista.


USKOVAT KOKEMUSASIANTUNTIJOINA

Artikkelin kirjoittajat toteuttivat kevään aikana pienimuotoisen kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin kristillistä uskoa tunnustavien kokemuksia köyhyydestä. Kyselyn avulla haluttiin selvittää erityisesti sitä, miten köyhyys on mahdollisesti vaikuttanut vastaajien seurakuntaelämään, ihmissuhteisiin ja etenkin jumalasuhteeseen.

Kyselyyn saatiin kaikkiaan 84 vastausta eri-ikäisiltä, erilaisissa elämäntilanteissa olevilta, eri kirkkokuntia edustavilta ja eri puolilla maata asuvilta kristityiltä. Joukossa oli niin nuorta kuin varttuneempaakin väestöä ja sekä perheellisiä että yksineläviä.

Useimmat vastaajat toivat esille elävänsä virallisen köyhyysrajan alapuolella. Silti osa heistä ei kokenut olevansa köyhiä. Tämä heijastaa sitä, että tuntemukset elämäntilanteesta vaihtelivat laajalla kirjolla. Monet kokivat pärjäävänsä hyvin, vaikka esimerkiksi matkusteluun tai kaikkiin vapaa-ajan rientoihin ei olekaan ollut varaa ja arkistakin rahankäyttöä on joutunut miettimään tarkasti. Muutamissa kuvauksissa tuli ilmi erityisesti pidemmän aikaa jatkuneelle vastentahtoiselle köyhyydelle ominaisia oireita, kuten masentuneisuuden, ahdistuneisuuden sekä yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen kokemuksia. Kuten arvata saattaa, kaikkein yleisimmäksi köyhyyden aiheuttamaksi lieveilmiöksi nousi vastauksissa stressi.

Suurimmalle osalle vastaajista köyhyys on ollut selvästi vastentahtoista, mutta peräti neljännes heistä ilmaisi niukkuudessa elämisen olevan vähintään osittain vapaavalintaista.

Suurimmalle osalle vastaajista köyhyys on ollut selvästi vastentahtoista, mutta peräti neljännes heistä ilmaisi niukkuudessa elämisen olevan vähintään osittain vapaavalintaista. Useimmat heistä luonnehtivat tietynlaisen niukkuuden kuuluvan miltei itsestään selvästi meneillään olevaan elämänvaiheeseensa, johon monien kohdalla liittyi vahvasti opiskelu. Muutamissa vastauksissa tuotiin selkeästi esille myös peräti omakohtaisen kutsumuksen sanelema köyhyys. Kukaan ei kuitenkaan varsinaisesti tunnustautunut erityisen köyhyyden armolahjan haltijaksi.

Ihmissuhdekokemuksiaan kuvatessaan useimmat vastaajat kertoivat läheistensä suhtautuneen heidän köyhyyteensä enimmäkseen ymmärtäväisesti ja tuomitsematta. Osa toi kuitenkin esille köyhyyden aiheuttamia toiminnallisia rajoitteita ihmissuhteiden hoitamiseen. Esimerkiksi kavereita ei välttämättä ole voitu tavata niin usein tai ainakaan sellaisissa merkeissä kuin olisi kenties ollut halua. Muutamissa vastauksissa tuli ilmi myös toisten ihmisten, pahimmillaan uskovienkin osoittamia kielteisiä suhtautumistapoja.


KÖYHÄT SEURAKUNNISSA

Seurakunnallisesta osallistumisesta kyseltäessä yllättävän monilla tuli esille lähinnä taloudellinen uhraaminen, johon osa ei kokenut elämäntilanteensa vuoksi pystyvänsä, kun taas osa ilmaisi halunneensa tukea seurakuntaa rahallisesti vähävaraisuudestaan huolimatta. Lieneekö siis sittenkin piileviä vapaaehtoisen köyhyyden lahjoja tunnistettavissa? (Mikäli haluat ottaa omalla kohdallasi asiasta selvää, kannattaa tutustua esimerkiksi Christian A. Schwarzin teokseen Lahjojen 3 väriä.)

Toki tässä on huomioitava, että joissakin seurakuntayhteisöissä uhraamisen merkitys korostuu kenties tarpeettomankin voimakkaasti, mikä on omiaan luomaan taloudellisessa ahdingossa eläville ylimääräisiä paineita antaa vähästään. Seurakunnissa kannattaisikin kiinnittää huomiota siihen, ettei antamiseen painosteta, vaan rohkaistaan toimimaan vapaudesta käsin ja oman elämäntilanteen ehdoilla. Näin vähävaraistenkaan veljien ja sisarten ei tarvitsisi kokea riittämättömyyttä ja ajautua yhteisön ulkopuolelle. Yksikään Kristuksen seuraajaksi tosissaan tunnustautuva yhteisö ei halunne toimia mestarinsa esimerkin vastaisesti ja käännyttää pois keskellään eläviä vähäosaisia.

Uhraamisen ohella esille tuotiin toki muitakin näkökulmia. Jotkut kertoivat joutuneensa tinkimään seurakunnallisiin tapahtumiin osallistumisesta. Osan kohdalla tämä koski lähinnä leirejä tai muita maksullisia tapahtumia. Yksittäisissä vastauksissa tuli kuitenkin ilmi joko omien sisäisten tuntojen tai pahimmillaan toisten seurakuntalaisten osoittaman väheksynnän provosoimien häpeän ja ulkopuolisuuden kokemusten aiheuttamaa vetäytymistä kotiseurakunnankin toiminnasta. Sellaisia tapauksia, joissa seurakuntalaiset olisivat osoittaneet tuomitsevaa tai väheksyvää suhtautumista köyhyyteen, raportoitiin onneksi vain harvoja. Enemmän tuli ilmi positiivisia kokemuksia siitä, miten toisilta uskovilta on saatu tukea elämäntilanteeseen.


KÖYHÄNÄ JUMALAN EDESSÄ

Kun puheeksi otettiin jumalasuhde, lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että joko köyhyys ei ole vaikuttanut siihen lainkaan tai parhaimmillaan suhde Jumalaan on jopa syventynyt. Monet kertoivat pystyvänsä luottamaan Jumalan huolenpitoon ja kokeneensa, että hän lohduttaa, tukee ja auttaa vaikeuksienkin keskellä. Moni tunnusti selviävänsä elämässä yksinomaan hänen avullaan. Jotkut toki kertoivat omaankin toimintaansa perustuvia käytännöllisiä keinoja selvitä köyhyyden kanssa, mutta perimmäisenä kuulosti korostuvan halu turvata Jumalaan.

Jotkut tunnustivat kokeneensa myös häpeää siitä, etteivät ole pystyneet suorittamaan taloudellisia uhreja.

Epäilyn, tuskastumisen ja katkeroitumisenkaan kokemuksilta ei toki täysin ollut onnistuttu välttymään. Jotkut tunnustivat kokeneensa myös häpeää siitä, etteivät ole pystyneet suorittamaan taloudellisia uhreja. Näissä vastauksissa kuulosti usein siltä, että uhraaminen, useimmissa tapauksissa perinteisten kymmenysten tilittäminen, on koettu erottamattoman tärkeänä osana kristityn elämää. Uuden testamentin kirjoitusten tarjoamaan antamisen malliin liittyvää iloa tai vapautta ei tavattu mainituissa tapauksissa tuoda esille. Pikemminkin kuulosti siltä, että antamiseen liittyviä oppeja on saatettu ammentaa ainakin osittain muista lähteistä ja omaksuttu niiden kautta psyykkisesti vahingollinen tulkintatapa.

Uskovalla ei liene kuitenkaan syytä hävetä köyhyyttään – varsinkaan Jumalan edessä. Tämä ilmaistaan Raamatussa varsin kiertelemättä: ” Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville” (Jaak. 2:5).  Sama kuullaan myös suoraan Jeesuksen suusta: ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta” (Luuk. 6:20).

Mitä tämä opettaa meille köyhyydestä ja siitä, miten siihen pitäisi suhtautua? Jos ei muuta, ainakin sen, että köyhiä ei voi ryhtyä hyljeksimään päätymättä astumaan Jeesuksen ja apostolien varpaille. Eritoten köyhyyttä tällä hetkellä kokevat muistakoot, että olipa maailman ja ihmisten suhtautuminen vähävaraisuuteen millaista tahansa, Jumalan edessä ei ole syytä häpeillä. Köyhät ovat Raamatun vankan todistuksen mukaan erityisellä tavalla hänen sydämellään.

 

 

 

 

Pekka Matilainen on ViaDia Pirkanmaa ry:n toiminnanjohtaja. Hän on tehnyt työtä vähävaraisten auttamiseksi ViaDia-järjestöjen parissa työtä yli kymmenen vuoden ajan.

Työmuotoja on ollut monia: aina ruoka-aputyöstä (hävikkiruoan jakamisen, ilmaisten aterioiden tarjoamisen ja EU-ruoka-avun muodossa) syvästä asunnottomuudesta kärsivien parissa tehtävään asunnottomuustyöhön. Viimeksi mainittuun työmuotoon liittyy myös laajempaa yhteiskunnallista vaikuttamista; sen pohjalta on syntynyt esimerkiksi Välivuokra-asuttamisen opas, joka on tehty ViaDia Pirkanmaan ARKI– (Asunto reilusti kaikille ilman ehtoja) ja Kadulta kotiin -hankkeiden yhteydessä. Teemaan liittyen tehdään myös tuetusti vapauteen ja rikoksettomaan elämään tähtäävää vankilatyötä. On myös työhönkuntoutusta ja sosiaalista kuntoutusta sekä yleensäkin päihteetöntä päivä- ja työtoimintaa.

Kymmenen vuotta on pitkä aika, ja työ on kehittynyt ja muuttunut paljon. Kehittyminen liittyy aina autettavien ihmisten tarpeisiin. ”Työ on monipuolistunut ja ammatillistunut. Tähän vaikuttaa erityisesti malli, jolla olemme työtä kehittäneet. Ensin on ollut erilaisia kehittämishankkeita ja niistä on jalostunut laajaa palvelutuotantoa”, Matilainen kertoo. ”Myös tarve on lisääntynyt. Suomi oli vielä 20 vuotta sitten maailman kärkimaita sosiaaliturvan tasossa. Nyt olemme tasoltamme Euroopassa puolivälin heikommalla puolella. Eriarvoistuminen on lisääntynyt, ja raskaat sosiaali- ja terveysmaksut (omavastuut) iskevät pahimmin pienituloisiin. Perusterveydenhuoltoon pääseminen on vaikeutunut. Byrokratia vaikeuttaa heikossa asemassa olevan ihmisen arkea entistä pahemmin, joten ihmiset luovuttavat helpommin ja tyytyvät kohtaloonsa. Tämä on surullista.”

ViaDiassa avun piiriin hakeutumisen kynnys on tehty hyvin matalaksi. ”Meillä toimitaan esimerkiksi ruoka-avussa niin, että ihmiset voivat tulla ilmaiseen ruoka-apuun aterialle ja kassijakoon anonyymisti. Kynnys on hyvin matala. Apua pyydetään myös helposti”, avaa Matilainen. ”Yhteiskunnan tarjoamia palveluita on vaikeampi saavuttaa ja kohtaaminen on vähentynyt merkittävästi.  Sähköiset palvelut vaikeuttavat erityisesti vanhempien ihmisten asiointia varsinkin silloin, jos ei ole ketään läheistä auttamassa. Joitakin palveluja ei voi käyttää kun sähköisesti, eikä kaikilla ole edes verkkopankkitunnuksia!”

Matilaisen kokemuksen mukaan köyhyyteen on paljon hyvin erilaisia syitä: työttömyys, sairastuminen, velkaantuminen. Erityisesti ongelmien pitkäaikaisuus ja jatkuminen vaikuttavat merkittävästi.

ViaDian työn piirissä on hyvin monenikäistä väkeä. Ruoka-avussa käyvistä yli puolet on eläkeläisiä. Toiminnan tavoittamat työttömät ovat usein pitkäaikaistyöttömiä. Myös pienipalkkaisia työssäkäyviä on jonkin verran, kun taas opiskelijoita on yllättävän vähän.


Miten köyhyyden voisi ”lopettaa”?

”Sosiaaliturva tulisi uudistaa kokonaan”, Matilainen aloittaa. ”Myös eläkepohja tulisi uudistaa kokonaan niin, ettei köyhyysrajan alapuolella olevia eläkkeensaajia olisi ollenkaan. Kannustinloukkuja pitäisi purkaa ja työn vastaanottamista tukea nykyistä paremmin. Ihmisille tulisi antaa nykyistä paremmin uusi mahdollisuus; esimerkiksi maksuhäiriömerkintä rankaisee liian kauan. Asunnottomuuden hoitoon täytyisi panostaa entistä enemmän.”

Mitä yksittäiset ihmiset voivat tehdä vähävaraisten lähimmäistensä auttamiseksi, onko olemassa yksinkertaisia keinoja?

”Autamme yleisesti paljon etäällä olevia erilaisten keräysten kautta, kun katse pitäisi kääntää likimmäisiin lähimmäisiin – ’köyhät teillä ovat aina keskuudessanne’. Jokainen voi kysyä kohtaamaltaan lähimmäiseltä: ’Kuinka minä voin auttaa sinua?’ Myös monet järjestöt tarvitsevat palvelevia käsiä vapaaehtoistyöhön, samoin varoja.”