Teksti: Heikki Hynninen | Artikkelikuva: Pixabay

 

Buddhalaisuus on yli puolella miljardilla kannattajallaan maailman neljänneksi suurin uskonto. On tosin käyty keskustelua siitä, onko kyseessä varsinainen uskonto vai pikemminkin elämänfilosofia. Syynä tähän on ollut se, ettei Jumalalla ole välttämättä aktiivista roolia buddhalaisessa katsomuksessa.

Buddhalaisuus syntyi Intiassa hindulaisuuden pohjalta. Se on nykyään kuitenkin varsin kuihtunut perinne syntyseudullaan.

Kaakkois-Aasia, Kiina ja Japani ovat buddhalaisuuden vahvinta vaikutusaluetta, joskin se on levinnyt yhä voimakkaammin myös länteen.

Jumalalla ei välttämättä ole aktiivista roolia buddhalaisessa katsomuksessa.

Buddhalaisuuden tausta

Buddhalaisuuden perustaja on Siddharta Gautama. Hän syntyi todennäköisesti vuosien 566–466 e.Kr. välisenä aikana. Tämä sadan vuoden haarukka johtuu tarkan ajoituksen epävarmuudesta.

Gautama varttui Shakya-heimon hallitsijan perheessä ja eli nuorena hyvin ylellistä elämää. Aikuisiällä hän kuitenkin ahdistui elämään sisältyvästä kärsimyksestä ja kuolemasta.

Lopulta Gautama hylkäsi entisen elämänsä ja ryhtyi vaeltavaksi askeetiksi, joita oli siihen aikaan Intiassa enemmänkin. Hän sai oppia muilta ja harjoitti hyvin ankaraa kilvoitusta, mutta ei löytänyt itseään tyydyttävää vastausta.

Kerrotaan, että lopulta hän asettui bodhipuun alle ja päätti istua aloillaan niin kauan, kunnes löytäisi kaipaamansa vastauksen. Pitkään mietiskeltyään hän lopulta löysi mieltään tyydyttäneen syyn kärsimykselle ja tien vapautua siitä. Näin Gautama saavutti valaistumisen ja hänestä tuli Buddha, ’herännyt’.

Tämän jälkeen hän opetti 45 vuoden ajan oivalluksiaan muille ja sai seuraajia. Näistä seuraajista muodostui munkkien ja nunnien sekä maallikoiden yhteisö, sangha. Lopulta korkean iän saavutettuaan Gautama kuoli ja siirtyi – buddhalaisen käsityksen mukaan – nirvanaan.

Gautama eli nuorena hyvin ylellistä elämää. Aikuisiällä hän kuitenkin ahdistui elämään sisältyvästä kärsimyksestä ja kuolemasta.

Hänen perintönsä jäi kuitenkin elämään – alkuun yksinomaan suullisessa muodossa. Gautama kun ei itse kirjoittanut mitään.

Hänen opetuksensa säilyivät vuosisatoja suullisena traditiona buddhalaisten parissa. Lopulta ne kuitenkin kirjoitettiin muistiin.

Buddhalaisista kirjoituksista muodostunut kokoelma eli kaanon on nimeltään Tipitaka, ’kolme koria’ (usein käytetään myös sanskritinkielistä muotoa Tripitaka). Se koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osasta.

Ensimmäinen osa, Vinya-pitaka, on luostarisäännöstön kokoelma. Toinen osa eli Sutta-pitaka koostuu Buddhan ja hänen lähimpien oppilaidensa opetuksista. Nämä kaksi osaa muodostavat niin sanotun alkukaanonin, johon liitettiin myöhemmässä vaiheessa systematisoitua opillista kehittelyä sisältävä Abhidhamma-pitaka. Perimätiedon mukaan näitä osia säilytettiin aikoinaan eri koreissa, mistä kokoelman saama nimi juontaa juurensa.

Buddhalaisen kaanonin laajuus vastaa viittätoista Raamattua. Eri suuntauksilla on ollut jossakin määrin erilaisia versioita siitä. Vanhoista kaanoneista on säilynyt kokonaisena vain Theravada-koulukunnan kokoelma, jota kaikki muutkin suuntaukset arvostavat.

Buddhalaisen kaanonin laajuus vastaa viittätoista Raamattua.

Buddhalaisuuden haarat

Buddhalaisuus jakaantui jo varhaisessa vaiheessa eri suuntauksiin. Koska buddhalaiset tekevät lähetystyötä, eri alueille on muotoutunut erilaisia perinteitä.

Nykyisistä suuntauksista Theravada pitää itseään kaikkein uskollisimpana alkuperäisen Buddhan opetuksille. Muut suuntaukset kuitenkin kyseenalaistavat tämän.

Theravadassa korostuu arhat-ihanne eli yksilö, joka omilla ponnistuksillaan saavuttaa valaistumisen. Lisäksi koulukunta on varsin munkkikeskeinen. Theravadaa voidaan pitää leimallisesti kaakkoisaasialaisena suuntauksena.

Mahayana-suuntaus pitää itseään ylivertaisena Theravadaan verrattuna. Sen kannattajat pitävät arhat-ihannetta itsekkäänä ja vaillinaisena. Mahayanalaisessa ajattelussa korostuukin bodhisattvan ihanne.

Bodhisattva pyrkii valaistumaan kaikkien olentojen hyväksi, ei vain omakseen. Lisäksi Mahayana-perinteessä korostuu ajatus kaikkia koskevasta valaistumisen mahdollisuudesta.

Suuntauksen piirissä on omaa kirjallisuutta, jonka katsotaan periytyvän Buddhalta. Koulukunnan ydinaluetta on Kiina.

Vajrayana on erityisesti Tiibetissä vaikuttava buddhalaisuuden keskeisimmistä koulukunnista kolmas. Sen tunnustajat pitävät suuntaustaan nopeimpana – joskin myös riskialtteimpana – keinona saavuttaa valaistuminen.

Vajrayanassa harjoitetaan hindulaisperäisiä tantrisia menetelmiä, jotka on opittava lamalta, gurun vastineelta. Näiden voimakkaiden tekniikoiden päämääränä on virittää harhan peitossa ollut mieli näkemään luontainen puhtautensa ja täydellisyytensä.

Edellä mainittujen kolmen pääuoman lisäksi buddhalaisuuden sisälle mahtuu monia pienempiä virtauksia. Puhtaan maan buddhalaisuuden keskiössä on turvautuminen Buddhaan henkilökohtaisena pelastajana. Tämä mahayanalaisuudesta kummunnut suuntaus on suosittu Kiinassa.

Lopuksi on mainittava Japanin alueelle keskittyvä lännessäkin tunnettu Zen. Siinä korostuu arkisten puuhien valjastaminen osaksi henkistä harjoitusta.

Buddhalaisuus jakaantui jo varhaisessa vaiheessa eri suuntauksiin. lähetystyön seurauksena eri alueille on muotoutunut erilaisia perinteitä.

 

Buddhalaisuuden opit

Eri suuntauksille on kehittynyt omat erityiskorostuksensa, mutta Gautamalta periytyvän opin eli dharman voi tiivistää neljään jaloon totuuteen.

Ensimmäinen on totuus kärsimyksestä. Buddhan mukaan ihmisen elämään sisältyy väistämättä kärsimys. Jopa hyvät asiat ovat tilapäisiä ja katoavia. Tätä kutsutaan elämän ehdonvaraisuudeksi vastakohtana nirvanalle.

Toinen totuus on kärsimyksen syy. Elämänjano ja takertuminen sitovat ihmisen elämän ja jälleensyntymän kiertokulkuun, samsaraan. Tällä kiertokululla ei ole alkua eikä loppua, ja jopa jumalat ovat osa sitä.

Elämänjanon perimmäisenä syynä on ihmisen takertuminen pysyvään minään, jota Buddhan mukaan ei todella ole; minuus on vain muuttuvien tajunnansisältöjen kooste.  Se, mikä syntyy uudelleen, on tajunnanvirta. Tätä voi havainnollistaa kuvittelemalla, miten soihtu sytyttää toisen soihdun.

Kolmas totuus on, että on olemassa keino saada kärsimys lakkaamaan ja vapautua samsarasta. Tämä tie vapauteen on totuuksista neljäs: jalo kahdeksanosainen polku.

Gautamalta periytyvän opin voi tiivistää neljään jaloon totuuteen.

Jalon kahdeksanosaisen polun voi nimestään huolimatta käytännössä jakaa kolmeen osaan: viisauteen, moraaliin ja meditointiin.

Viisaus eli dharma tarkoittaa oppia jälleensyntymien kiertokulusta, jota kuvailtiin edellä.

Moraali sisältää elämänohjeet niin munkeille ja nunnille kuin maallikoillekin. Maallikoille on viisi ohjetta: tulee pidättäytyä tappamisesta, varastamisesta, luvattomasta seksistä, väärästä puheesta ja päihdyttävistä aineista.

Munkeille ja nunnille sääntöjä on paljon enemmän. Heidän on muun muassa sitouduttava köyhyyteen. Maallikot antavat munkeille ja nunnille lahjoja kerryttäen näin hyvää karmaa.

Meditointi on perustava osa buddhalaisuutta. Ajan saatossa siihen on kehittynyt useita menetelmiä. Esimerkiksi länsimaissa suosiota saaneet mindfulness-tekniikat pohjautuvat buddhalaiseen perinteeseen.

Jaloa kahdeksanosaista polkua noudattamalla ihminen voi buddhalaisen käsityksen mukaan puhdistaa karmaansa, joka sitoo häntä samsaraan. Lopulta hän voi saavuttaa valaistumisen ja päästä nirvanaan vapautuen näin lopullisesti kärsimyksestä.

Esimerkiksi länsimaissa suosiota saaneet mindfulness-tekniikat pohjautuvat buddhalaiseen perinteeseen.

 

Buddhalaisuus ja kristinusko

Buddhalaisessa perinteessä on paljon hyvää ja arvokasta. Sen piirissä on ollut paljon vähemmän suvaitsemattomuutta ja väkivaltaa kuin muiden maailmanuskontojen. Pyrkimys myötätuntoon kaikkia olentoja kohtaan on erittäin jalo ja arvostettava.

Kuitenkin buddhalaisuuteen sisältyy myös omat ongelmansa. Mielestäni yksi näistä on samsaran alkuperä: Mistä tämä jälleensyntymien kiertokulku tuli? Jos kiertokulku voi loppua, jostakinhan sen on myös alettava. Kristinusko korostaa, kuinka Jumala loi kosmoksen. Buddhalaisuudessa ei luomisesta tai ylipäänsä alusta opeteta mitään.

Toinen ongelma on nähdäkseni kärsimyksen syy. Buddhalaisuudessa syntymä on onnettomuus. Se kertoo, että ihminen on epäonnistunut edellisellä kierroksella. Elämä on kuin vankila, josta on päästävä pois.

Pyrkimys myötätuntoon kaikkia olentoja kohtaan on erittäin jalo ja arvostettava.

Kristillinen perinne korostaa, kuinka elämä on Jumalan lahja siitä huolimatta, että siinä on kärsimystäkin. Raamatun mukaan kärsimyksen on aiheuttanut synti, ei elämänjano.

Vaikka joissain buddhalaisuuden suuntauksissa Buddha voi auttaa valaistumisen saavuttamisessa, pääkorostukseksi jää ihmisen oma ponnistelu. Etenkin protestanttisessa kristillisyydessä korostuva armo loistaa poissaolollaan.

Ehkä lopuksi onkin asetettava vastakkain Buddha ja Jeesus.

Ensi silmäyksellä Buddha näyttää houkuttelevammalta. Hänellä on kuvissa ja patsaissa arvoituksellinen hymy. Jeesus taas kärsii ristillä vailla hymynhäivähdystäkään.

Kuitenkin risti on sovituksen ja anteeksiannon lähde ja paikka, joka antaa todellisen rauhan ja ilon. Buddhan hymyn takana onkin nähdäkseni todellisuudessa vain tyhjyyttä, joka ei johda aitoon täyttymykseen.