Virossa kansainvälisissä tehtävissä palvelleet Helene (32) ja Joona (35) Toivanen ovat uuden kynnyksellä: Tuttu eteläinen naapurimaa on jäämässä taakse, kun matkalaukut pakataan tällä kertaa kauas Aasiaan. ”Arkielämän aloittaminen vie varmasti energiaa”, he ennakoivat lähdön kynnyksellä.

Teksti: Niko Seppä | Kuvat: Helene Toivanen

Kun tämä haastattelu julkaistaan, Toivasen pariskunnan matkalaukkujen pakkaustyö vilisee kiivaimmillaan.

Lentokone irtautuu maasta suunnitelman mukaan reilun viikon kuluttua.

”Olemme aloittaneet pakkaamisen ajoissa, mutta aika ajoin iskee pelko, että mitä jos sittenkään ei ehdi”, aviomies Joona väläyttää lähtövalmistelujen tunnelmia. Hän on pastori kolmannessa polvessa.

Joona Toivanen on ollut lähetystyötä tekevien vanhempiensa mukana Tansaniassa 90-luvun alkupuolella. Hän valmistui teologian maisteriksi Tarton yliopistossa vuonna 2013, ja vihittiin Viron kirkon papiksi vuonna 2013.

”Olemme vierailleet vielä muutamassa virolaisessa nimikkoseurakunnassa. Viime päivinä yritämme toki hyvästellä ystävämme ja perheemme”, hän kertoo.

Toivasten tämänkertainen kohdemaa on meikäläisittäin eksoottinen Myanmar. Kuuma ja kostea ilmasto haastaa työntekijöitä. ”Arkielämän aloittaminen vie alussa varmasti enemmän energiaa”, Joona arvelee.

Heidän mukaansa lähetystyössä jaksamisesta täytyy huolehtia yhdessä.

”Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, on tärkeää huolehtia, että perustarpeet on täytetty. On tärkeää, että oma koti on paikka, jossa voi rentoutua ja rauhoittua. On tärkeää huolehtia siitä, että ihminen saa sekä psyykkistä että fyysistä harjoitusta säännöllisesti.”

”On tärkeää, että oma koti on paikka, jossa voi rentoutua ja rauhoittua.”

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Myanmar on pinta-alaltaan alueensa toiseksi suurin valtio. Se tunnettiin sotilasdiktatuurin vuonna 1989 tekemään nimenmuutokseen saakka Burmana. Jotkut länsimaat ja mediat ovat käyttäneet aikaisempaa nimeä vielä pitkään senkin jälkeen. Väkeä maassa on reilut 50 miljoonaa.

”Aloitamme työn aivan alusta, eli kulttuurin opiskelusta ja ihmisiin tutustumisesta. Tuleva työtehtävämme on opettaa teologiaa Yangonissa sijaitsevassa luterilaisen teologian instituutissa.”

Yangon on maan suurin kaupunki. Siellä asuu noin 4,8 miljoonaa ihmistä (2014) – siis osapuilleen Irlannin verran. Vuonna 2005 Yangon eli Rangoon menetti asemansa maan pääkaupunkina, kun sotilashallinto alkoi siirtää virkamiehiä yli 300 kilometrin päähän Naypyidawiin.

Toivasten mukaan tarinankerronta on elävä osa Myanmarin kulttuuria. Tarinat ja niiden tunteminen on tärkeä avain paikallisten elämään.

”Opettajan tulee ymmärtää kulttuuria ja ihmisiä sekä tarinoita, joita ihmiset kertovat itsestään. Näiden tarinoiden kautta ihmiset luovat jatkuvasti oman identiteettinsä.”

”Opettajan tulee ymmärtää kulttuuria ja ihmisiä sekä tarinoita, joita ihmiset kertovat itsestään.”

”Tietenkin myös kielen ja buddhalaisuuden tunteminen on tärkeää, koska buddhalaisuus on oleellinen osa ihmisten arkipäivää”, Joona alleviivaa.

Liki 90 prosenttia maan väestöstä kuuluu buddhalaisuuden vanhimpaan koulukuntaan eli theravadabuddhalaisuuteen, jota harjoitetaan erityisesti juuri Kaakkois-Aasiassa. Kristittyjä ja muslimeja Myanmarissa on kumpiakin noin 4 prosenttia. Lisäksi maassa on 135 erikielistä heimoa omine kulttuureineen.

Tähän saakka Toivaset ovat palvelleet Viron evankelis–luterilaista kirkkoa. Virallisesti he ovat olleet lähetystyössä Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) kautta vuodesta 2016.

Helene ja Joona Toivanen

Helene Toivanen on kotoisin Pohjois-Virosta. Hän aloitti opiskelunsa Tarton yliopistossa tulevaa miestään vuotta myöhemmin. Hän valmistui teologiksi vuonna 2013 ja erikoistui uskontokasvatustieteeseen.

Helene on tehnyt uskonnonopettajan töitä vuodesta 2012. Opiskeluaikojen hengellisen heräämisen myötä hän oli kolme vuotta töissä Viron Lähetyskeskuksessa. Siellä hän kertoo vastanneensa seurakuntien vapaaehtoiskoulutusten järjestämisestä, kehittämisestä ja Viron evankelis–luterilaisen kirkon ulkolähetystyön kehittämisestä.

Hän on luonut Viroon Suomen mallin mukaisen nimikkoseurakuntien verkoston.

Nimikkoseurakuntana toimiminen merkitsee, että seurakuntalaiset saavat tuoreita terveisiä työalueelta ajankohtaisten rukousaiheiden kera. Seurakunnat tukevat lähettejään rahalahjoin. Jumalanpalveluksissa myös rukoillaan omien nimikkolähettien tehtävien, hyvinvoinnin ja heidän kohtaamiensa ihmisten puolesta. Järjestelmä kehittää ja ylläpitää kristittyjen yhteisöllisyyttä.

Helenen mukaan Viron evankelis–luterilainen kirkko ei ole virallisesti aiemmin lähettänyt lähetystyöntekijöitä, vaikka virolaisia kristittyjä on käynyt lyhyemmillä tai pitemmillä lähetysmatkoilla ulkomaisten sekä paikallisten tukijoiden avustamana.

Viron evankelis–luterilainen kirkko ei ole virallisesti aiemmin lähettänyt lähetystyöntekijöitä.

Kirkon eteläisen alueen piispa Joel Luhamets muistutti Toivasia huhtikuussa siitä, ettei Viron kirkon liturgisissa käsikirjoissa edes ole lähetystyöhön siunaamisen kaavaa. ”Se on huomattava puutos, koska lähetystyö on kirkon perustehtävä”, he luonnehtivat lähettikirjeessään.

”Nyt olemme Joonan kanssa ensimmäisiä Viron kirkon virallisia lähetystyöntekijöitä ja meidät lähetetään yhteistyössä Sleyn kanssa.”

”Uskon, että suomalaisten ystävien on ehkä vaikea kuvitella, kuinka lähetystyö on tässä kirkossa jäänyt näin vähälle huomiolle”, Helene kirjoitti lähettäjilleen huhtikuussa.

Helene Toivaselle tärkeintä Viron-vuosien aikana on ollut rohkaista ja motivoida seurakuntalaisia. Hän on saanut uutta virtaa esimerkiksi L10T-koulutuksesta.

L10T perustuu ohjeisiin, jotka Jeesus antoi opetuslapsilleen lähettäessään heidät matkaan Luukkaan evankeliumin 10. luvun mukaan. Koulutuksen tehtävä on selventää kristittyjen identiteettiä osana suurta Jumalan kutsumaa maailmanlaajuista yhteisöä. Helenen kautta L10T-koulutuksia alettiin järjestää myös Virossa.

”Virossa vapaaehtoisten merkitys on suuri, sillä seurakunnissa tehdään lapsi- ja nuorisotyötä, diakonia-, perhe-, ja musiikkityötä pääosin vapaaehtoisten voimin. Senpä tähden seurakuntalaisten rohkaisu ja motivointi osallistua seurakunnan toimintaan on Virossa tärkeä tehtävä”, hän selittää.

Kaakkois-Aasiaan uusiin haasteisiin lähtevä pariskunta on iältään sangen nuori, mutta selvästi jo monien kokemusten hioma lähettiyksikkö.

Marian seurakunta Tartossa on opettanut Joonalle paljon. ”Kun nuori pappi joutuu pappispulan takia suoraan pastoraaliseminaarin jälkeen kirkkoherran virkaan, on ollut vain pakko kasvaa ja venyä siihen tehtävään.”

”Kun nuori pappi joutuu pappispulan takia suoraan pastoraaliseminaarin jälkeen kirkkoherran virkaan, on ollut vain pakko kasvaa ja venyä siihen tehtävään.”

”Kaikesta on kuitenkin selvitty ja olen iloinnut seurakunnassa rakkauden ilmapiiristä”, hän sanoo.

Myanmariin lähtevää pastoria on valmistettu ottamaan huomioon tiedolliselta lähtötasoltaan vaatimaton yleisö. Hän on myös pureskellut Viron ennakkoluuloista ilmapiiriä, jota neuvostoajan ateismi on muokannut.

”Tärkeintä on ollut virolaisen ajatustavan ymmärtäminen. Virossa olen huomannut erityisen selvästi sen, että juuri kukaan ei tiedä kristinuskosta taikka uskonnoista paljon mitään. Sen tähden on ollut opettavaista ymmärtää, että uskon perusasioista tulee osata puhua monella tavalla ja yksinkertaisesti.”

”Uskohan on ennen kaikkea ihmisyyden arvokkuuden ja ihmiseksi olemisen opettelua Jumalan rakkauden valossa”, hän muotoilee.

Toivaset siunattiin lähetystyöhön 28.4. pidetyssä viimeisessä jumalanpalveluksessa Marian seurakunnassa. Tupaten täynnä olevassa kirkkosalissa koottiin myös yli tuhannen euron kolehti Myanmarin työn tukemiseksi.

”Viron kentän jättäminen on toisaalta haikeaa, mutta koemme että meitä on toisaalta valmisteltu Myanmariin lähtöä varten”, he kertovat.

”Lopettaessamme lähetyskurssin vuonna 2015 meiltä kysyttiin, haluaisimmeko lähteä aloittamaan työtä vasta avautuvalle kentälle Myanmariin. Tuolloin koimme, että meillä on vielä työ kesken Tartossa”, Joona muistelee.

”Läpimurto tapahtui, kun kävimme lyhyellä työmatkalla Myanmarissa vuoden 2018 marraskuussa.”

”Läpimurto tapahtui, kun kävimme lyhyellä työmatkalla Myanmarissa vuoden 2018 marraskuussa. Oli kummallista, että me molemmat koimme jo parin päivän jälkeen syvää rauhaa ja varmuutta siitä, että Myanmar olisi tuleva lähetyskenttämme. Kokemusta on vaikea selittää, koska inhimillisesti katsoen haasteita on paljon.”

”Meitä kutsutaan tekemään pieniä tekoja suurella rakkaudella. Epätoivo ja turhautuminen eli henkinen uupuminen satuttaa meitä kun hetkeksi unohdamme Herramme kasvot”, pastori muotoilee.

”Joka tapauksessa luotamme, että Jumala tukee joka päivä”, Toivaset sanovat matkatavaroidensa keskeltä.