Haastattelut ja kuvat: Niko Seppä

”Olen väsynyt. Olen nukkunut huonosti jo monena yönä. Yritän paikata päiväunilla. Kyllä tässä mennään jaksamisen äärirajoilla. Jos edes nukkuisin silleen järkevästi, niin elämä olisi helpompaa.”

Olli Heinäsen elokuinen päivä on alkanut alavireisesti. Kertynyt univelka ja kotona itse suoritettavat syömiseen ja muihin arjen asioihin liittyvät toimenpiteet ovat vieneet hänestä mehut.

Kaikesta huolimatta hän päättää ystäville tarkoittamansa terveiset kiitokseen. Kuten joka kerta. Sellaisena ystävät tuntevat Ollin.

”Kiitos muistamisesta ja esirukouksista sekä avusta, jota olen saanut. Ei tässä yksin selviäisi.”

Heinänen sairastaa syöpää. Hän sai diagnoosin marraskuun ensimmäisenä päivänä 2018. Hänelle on epäselvää, milloin ensimmäiset sairauden merkit ilmaantuivat. Kuitenkin hän puki kiputuntemuksensa sanoiksi ystävälleen kesätapahtumassa saman vuoden heinäkuussa.

”Aiemmin oli ollut kipua suussa, jonka luulin liittyvän ikeniin, jotka olivat vetäytyneet liian harjaamisen takia.”

Samoihin aikoihin Heinäsen ajatukset olivat tiiviisti oman äidin tilanteessa. Äiti näet sairasti jo pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia ja sydämen vajaatoimintaa. Hän kuoli elokuussa 2018. Heinäsen surutyö, joka oli alkanut jo äidin eläessä, jatkui. Sen aikana pojan omassa kehossa kehkeytyvä sairaus keräsi lisää voimia.

Heinäsen surutyö, joka oli alkanut jo äidin eläessä, jatkui. Sen aikana pojan omassa kehossa kehkeytyvä sairaus keräsi lisää voimia.

”Aina kun veljeni Ari soitti, yritin jo äänen sävystä arvata, onko äidin tila ok. Äiti tunnisti meidät vielä lopussakin. Oli tietysti koskettavaa nähdä, kuinka hän niin kuin kuihtui pois: voimat hiipuivat, aina uusia asioita jäi pois, muisti ei toiminut. Hän eli niin kuin asiat olisivat olleet jotenkin ennallaan. Silloin kun hän vielä teki ruokaa, määrät olivat suuria”, hän muistelee.

”Olen ajatellut, että näin sen oli tarkoitus mennä: että äiti pääsi pois, jottei hänen tarvitse seurata oman poikansa kärsimistä.”

Syyskuussa Heinänen soitti Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön (YTHS) saadakseen ajan hammaslääkäriin. Viimeistään tässä vaiheessa hän tunnisti, että kipu saattaa olla peräisin myös kielestä. Hammaslääkäriajan hän sai kuitenkin vasta lokakuulle.

”Lääkäri havaitsi kielen takaosassa vasemmalla haavauman. Se oli ilmeisesti hankalassa paikassa niin takana, sillä hän joutui ohjeistamaan hammaslääkäriä tutkimaan kieltäkin. Viereisen hampaan reuna oli terävä. Sitä hiottiin pyöreämmäksi ja katsottiin viikko, toinen ja kolmaskin”, hän kertoo.

Lopulta hammaslääkäri antoi lähetteen Suu- ja leukakirurgian poliklinikalle Meilahteen, koska hän ja tiiminsä eivät halunneet olla enää välikätenä asiassa. Heinäsen mukaan he ilmeisesti tajusivat, että suussa taitaa olla syöpä, mutta eivät kertoneen arvelusta hänelle.

”Seuraavaksi olikin kirurgin tapaaminen Meilahdessa. Hän katsoi ensiksi suun muut limakalvot ja lopuksi kielen. Totesi näkemänsä perusteella, että näyttää suusyövältä ja oli varsin varma, että asia on niin.”

”He ottivat kaksi näytepalaa myöhemmin. Todettiin, että kyseessä on niin sanottu kielen reunan syöpä, kakkostyyppiä, kun asteikko on yhdestä neljään. Neljä on pahin.”

Marraskuun lopulla 2018 hänen kielestään leikattiin kasvain. Syntynyt kolo täytettiin reidestä otetulla siirteellä.

Tammi–maaliskuussa 2019 Heinänen sai oman kuvauksensa mukaan ”aika jytyn” hoidon: sytostaateilla tehostetun sädehoidon eli kemosädehoidon (kemo tarkoittaa lääkettä). Odotukset hoidon tepsimiselle olivat korkealla. Mielialat ovat kuitenkin vaihdelleet viime aikoina paljon.

Viime aikoina elämän tärkeät asiat ovat tulleet haastateltavalleni entistä tärkeämmiksi. Niitä ovat läheiset, seurakunta ja suhde Jumalaan.

Millaista tukea Olli on saanut muun muassa seurakunnastaan? Entä millä eri tavoin ihmiset ovat suhtautuneet tietoon sairaudesta?

 

Hengellinen lapsityö on Heinäselle rakas palvelutehtävä. Hän on muun muassa osallistunut pyhäkoulutyöhön kotiseurakunnassaan Espoon helluntaiseurakunnassa.

Kun Heinänen talvella ennen sädehoitoja vieraili pitkästä aikaa seurakunnassa, hän kohtasi voimakkaita tunteita.

”Olimme tilaisuudessa ylhäällä kirkkosalissa, ja ilmaannuin hetkeksi pyhäkoululasten ja muiden opettajien kanssa eteen (lapset siunataan ennen pyhäkouluun lähettämistä). Seurakuntalaisten parista kuului kohahdus”, hän sanoo, ja murtuu kyyneliin.

”Seurakuntalaiset olivat rukoilleet ilmeisesti joka sunnuntai puolestani ja nyt näkivät minut pitkästä aikaa.”

”Eräs kerta pyhäkouluopettaja laittoi lapset rukoilemaan puolestani. He tulivat ympärilleni, kun istuin tuolilla, ja laittoivat kätensä päälleni. Kaikki eivät taitaneet mahtua ympärilleni, sillä pyhäkoulussa kouluikäisten ryhmässä on usein runsaasti lapsia.”

”Ystäväni kertoi, että heidän alakouluikäisten kaksostenSA iltarukouksessa vanhemman kanssa oli unohtunut rukoilla puolestani. He olivat paikanneet asian rukoilemalla keskenään puolestani.”

”Ehkä koskettavin tieto lasten rukouksista on se, kun pitkäaikainen ystäväni kertoi, että heidän alakouluikäisten kaksostensa iltarukouksessa vanhemman kanssa oli unohtunut rukoilla puolestani. He olivat paikanneet asian rukoilemalla keskenään puolestani”, hän kertoo liikuttuneena.

Myös lähetys- ja kehitysyhteistyö on kiinnostanut haastateltavaa pitkään. Hän on osallistunut aktiivisesti erilaisiin hengellisiin tapahtumiin, olipa kyseessä sitten oman herätysliikkeen juhannustapahtuma tai monet luterilaisten herätysliikkeiden lähetystapahtumat.

Kesäkuussa 2018, hieman ennen kuin Heinäsen sairaus alkoi oirehtia, hän antoi haastattelun Lähetysvartti-radio-ohjelmaan (26.6.), jonka voi kuunnella täältä.

Siinä hän kertoo kuuntelijoille muun muassa tapahtumassa puhuneen arabin opetuksesta, joka jäi hänen mieleensä. Hän mainitsee siitä seuraavan kielitieteilijän mieleen painuneen yksityiskohdan.

”Kun Jeesus huusi: ’Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?’ se ei välttämättä ollutkaan Jumalalle siinä tilanteessa osoitettu kysymys. Jeesus sen sijaan vastasi fariseuksille, jotka kyseenalaistivat Hänen messiaanisuutensa. Psalmin, tai minkä tahansa tekstin, alkusanojen siteeraaminen oli puhujan mukaan sen ajan tapa osoittaa, mihin tekstiin haluttiin viitata. Luku- ja jaenumerointi on myöhäisempi keksintö.”

”Heprealaisessa Raamatussa monien kirjojen nimenä on kirjan ensimmäinen sana. Esimerkiksi sana bereshit ’alussa’ aloittaa ensimmäisen Mooseksen kirjan ja on samalla kirjan nimi.”

Kuuntele, mitä lähetys- ja pyhäkoulutyö merkitsee Ollille (haastattelu helmikuussa 2019).

 

Jotakin Olli Heinäsen sitoutumisesta tärkeiksi kokemiinsa asioihin ja arvoihin kertoo myös se, mitä tapahtui vuonna 2012. Tuolloin diplomi-insinööri työskenteli Nokia Siemens Networksillä (NSN).

Heinäsellä oli esimies–alainen-keskustelu, jonka lopuksi hän keräsi rohkeutensa ja ilmoitti pomolleen: ”Mulle saa antaa kenkää”. Epätavallisen ilmoituksen taustalla oli hänen halunsa siirtyä maallisesta työstä hengelliseen työhön.

Ilmoitus upposi hyvään maaperään. Yrityksessä oli ollut jo jonkin aikaa käynnissä työnantajan ja työntekijöiden välisten yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluiden sarja. ”Juuri samana päivänä sain tietää, että prosessi koskee myös sitä firman osaa, jossa itse työskentelin”.

Usein neuvotteluissa päädytään myös henkilöstövähennyksiin. Tässä tapauksessa Heinäsen esimies sai melkoisen helpotuksen.

”Se oli pomolleni varmaankin hänen työuransa helpoin irtisanomisilmoituksen kertominen.”

”Se oli pomolleni varmaankin hänen työuransa helpoin irtisanomisilmoituksen kertominen, kun oli ainakin yksi halukas jo valmiina. Pelastin ehkä jonkun muun vastentahtoiselta irtisanomiselta. Se oli yksi lisäsyy ilmoitukseeni”, hän sanoo ja kertoo ajoituksen olleen muutenkin sopivan, sillä lähivuosina NSN:ssä (myöhemmin Nokia Solutions & Networks) koettiin useita yt-neuvotteluja.

”Minun etuni oli myös, että lähtijöille oli luvassa tukipaketti”, hän lisää.

 

Elokuinen keskustelumme etenee verkkaisesti, sillä Heinäsen on hankala tuottaa selkeää puhetta. Kärsivällisyys ja sanotun toistaminen auttavat paljon. Vielä viime helmikuussa tavatessamme keskustelu sujui sutjakkaasti.

Kuluneet kuukaudet ovat olleet hänen tähänastisen elämänsä pisimmät ja vaikeimmat. Itsehoidon arkiset rutiinit, kuten PEG-letkun kautta syöminen ja lääkkeiden otto, on vain täytynyt oppia. Oman hankaluutensa arkeen on tuonut myös ajoittainen ihmiskontaktien välttäminen, jolla suojaudutaan mahdollisilta infektioilta erilaisten hoitojen aikana ja niiden jälkeen.

Heinäkuussa Heinäselle tehtiin pitkä leikkaus pään alueelle. Sen seurauksena hänellä on nyt puoliksi titaaninen leukaluu. Ennen leukaoperaatiota edellisessä leikkauksessa marraskuun lopulla 2018 hänen kielestään leikattiin kasvain, joka saatiin pois kokonaan. Syntynyt kolo täytettiin reidestä otetulla siirteellä.

Sairauden etenemiseen ja hoitoihin liittyvien omien tuntemusten purkautumiskanavaksi on järjestynyt laajahko ystävä- ja tuttavaverkosto.

Heinäsellä on ollut vuosien mittaan tapana kirjoittaa ystävilleen sähköpostiterveisiä. Tapa muistuttaa hiukan lähetystyöntekijöiden rengaskirjeitä. Tarkemmin ajateltuna siitähän on juuri kysymys: Heinänen elää lähetettynä ihmisten keskellä, vaikkei häntä olekaan muodollisesti siunattu lähetin tehtävään.

”Ehkä juuri siksi, että minulla on ollut tällainen tapa, oli helpompaa myös jatkaa omien kuulumisten jakamista myös sairauden aikana”, hän kokee.

”Sairauden kuluessa sähköpostikirjeiden vastaanottajiin on tullut mukaan uusia ihmisiä.”

”Sairauden kuluessa sähköpostikirjeidenI vastaanottajiin on tullut mukaan uusia ihmisiä.”

Viime aikoina Heinänen on palvellut Herraansa omassa kodissaan, hoitojaksojen välissä. Muun muassa hänen luonaan vierailleet kotihoidon sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat saaneet nähdä seinille asetellut kymmenet kielioppitaulukot ja vieraskieliset sanat sekä raamatunkohdat. Ne ovat Uuden testamentin kreikkaa, unkaria ja muita suomalais–ugrilaisia kieliä.

”Pohjoissaamea olen lukenut eniten, sitten kai viroa, komia yhden kurssin, maria ehkä kaksi, udmurttia pari, unkariakin oli kyllä aika monta kurssia, sitten vepsää ja aunuksenkarjalaa”, hän luettelee.

”Viroa olen harjoittanut jo aiemmin. Sillä pystyn kommunikoimaan aika kivasti. Pohjoissaamea osaan ehkä vähän, mutta unkarin käytännön osaaminen on heikompaa, vaikka kursseja ja käytännön harjoitusta oli paljon.”

Tuntuu kuin Heinäsen mittava kieliharrastus ja -asiantuntijuus puhuisi asuntoon saapuville vieraillekin.

”Ovat sairaanhoitajat varmaankin ihmetelleet näitä”, hän sanoo ja viittilöi kauttaaltaan raamatunkohdilla, kielioppitaulukoilla ja sanalistoilla vuorattuja seiniä.

Olli Heinäsen kodin seinät on vuorattu lainauksilla Raamatusta sekä suomalais–ugrilaisten kielten ja Raamatun alkukielten kielioppitaulukoilla ja sanalistoilla.

Heinänen sai lapsena lukihäiriödiagnoosin. Sittemmin hän on ylittänyt omatkin odotuksensa monta kertaa. Mitä tapahtui taannoisella avoimen yliopiston Raamatun kreikan kielen kurssilla?

Kuuntele Ollin ajatuksia helmikuussa 2019.

 

”Jos lapsella on pienenä vaikeaa, sen perusteella ei voi vielä tehdä päätelmiä siitä, mitä hänestä tulee isona”, Heinänen vakuuttaa.

”Jos lapsella on pienenä vaikeaa, sen perusteella ei voi vielä tehdä päätelmiä siitä, mitä hänestä tulee isona.”

Vaikka Heinänen on pohjakoulutukseltaan diplomi-insinööri, hän kuitenkin päätti alkaa opiskella suomensukuisia kieliä Helsingin yliopistossa.

”Minua kiinnostivat raamatunkäännöstyö ja sukukielet. Olin tutustunut osaan niistä jo ennakolta. Lisäksi minua ovat kiinnostaneet yleisen kielitieteen asiat ja fonetiikka, äänneoppi. Myös niihin tutustuin ennen opiskeluani. Tämä ennakkoharrastuneisuus on auttanut opinnoissa paljon.”

Opinnäytteessään hän tutkii komin paikanilmaisuja, jotka liittyvät edessä ja takana olemiseen.

Helmikuussa 2019 hän esitteli pieneen ”kieliaktivistien” julkaisemaan tasokkaaseen lehteen Lüüdilaiseen kirjoittamaansa artikkelia (Lüüdilaine 2015, 60–62), ”ainoaa, jonka olen saanut kirjoitettua johonkin julkaisuun”, hän totesi.

Heinäsen kirjoitus on otsikoitu Havaintokuvien käyttäminen kielen opetuksessa. Siinä hän kertoo, miten erilaiset havaintokuvat voivat tukea esimerkiksi paikallissijojen ja postpositioiden sekä paikan adverbien opettamista.

Olli Heinäsen kirjoitus Havaintokuvien käyttäminen kielen opetuksessa Lüüdilaine-lehdessä (2015).

”Tällainen auttaa niitä oppijoista, joiden vahvana oppimiskanavana on näkeminen, sillä näin saadaan yksi lisätekijä muistin tueksi”, hän kirjoittaa.

Artikkelissa nousee esiin myös Heinäsen erityinen rakkauden kohde eli lapset. ”Kuvallinen esitys sopii lapsille paremmin kuin pelkkä teksti ja taulukot – –.”

Lüüdilaine-lehti on Lyydiläisen Seuran (Lüüdilaine Siebr) julkaisu. Seura perustettiin vuonna 1998 uhanalaisen lyydin kielen ja lyydiläisen kulttuurin tukemiseksi. Lyydi on tulkinnasta riippuen joko karjalan ja vepsän sekamurteisto tai oma erillinen itämerensuomalainen kielensä. Puhuttavaa lyydin kieltä osaa seuran tietojen mukaan noin 100–500 henkeä.

Kuuntele Ollin kiinnostavia ajatuksia suomalais–ugrilaisista kielistä, erityisesti lyydin kielestä, helmikuussa 2019. Keskustelussa viitataan Miikul Pahomoviin, joka on Lyydiläisen Seuran perustaja ja kunniapuheenjohtaja.

 

Suomalais–ugrilaisten kielten ja kulttuurin maisteriopiskelija on joutunut hiljalleen hidastamaan opiskelutahtiaan. Tänä vuonna voimat ovat kuluneet syövän vastaiseen taisteluun.

”En ole saanut edistetyksi graduani. Enpä ole kauheasti edes yrittänyt”, Heinänen kertoi kesän kynnyksellä, ja sanoi samalla ilmoittautuneensa yliopiston syyslukukaudelle (2019) läsnäolevaksi, vielä mahdollinen toipuminen mielessään.

”En ole saanut edistetyksi graduani. Enpä ole kauheasti edes yrittänyt.”

Vielä huhti–toukokuussa Heinänen vieraili muutaman kerran yliopistolla: keskiviikkokahveilla ja oman aineryhmänsä kevätjuhlassa vapun jälkeen. ”Oli kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa.”

”Olen infonnut heitä meilillä, mutta oleellisesti harvemmin kuin ystäväkirjemeilin vastaanottajia. Ainoastaan graduni ohjaajan otin mukaan tiheämpään jakeluun. En tiedä, jaksoiko, viitsikö tai ehtikö hän lukea niitä, mutta ainakin tarjosin mahdollisuuden olla paremmin perillä voinnistani.”

 

Tällä hetkellä, kesän vaihtuessa pian syksyksi, Olli Heinänen pohtii mahdollisuutta, että täytyisi alkaa valmistautua omaan kuolemaansa.

14.8. hän sai vahvistusta aikaisemmalle pohdinnalleen, ettei syöpää yritettäisi enää parantaa, vaan ainoastaan hidastaa. Syövän leviämistä yritetään hidastaa sytostaatti- ja vasta-ainehoidoilla seuraavien viikkojen aikana.

Havainto oli luonnollisesti rankka, mutta se jaettiin mukana olleen ystävän kanssa. ”Meillä jäi ystävän kanssa sellainen tuntuma tai tunne, että tässä lähestytään kaikesta huolimatta kuolemaa.”

”Meillä jäi ystävän kanssa sellainen tuntuma tai tunne, että tässä lähestytään kaikesta huolimatta kuolemaa.”

”Kirurgini sanoi, että kukaan ei osaa sanoa elinajasta. Syöpälääkäri ja palliatiivinen lääkärikään eivät antaneet arviota asiasta. Jälkimmäinen viittasi syövän aggressiiviseen leviämiseen.”

Hoitavan lääkärin tapaamisessa hieman myöhemmin nousi esille mahdollisuus lisätä sytostaatti- ja vasta-ainehoidon jälkeen toinen immuniteettiin liittyvä vasta-ainehoito. Tehokas hoito on tullut saataville vasta aivan viime aikoina. Palliatiivisen lääkärin mukaan kalliskaan hoito ei ole kuitenkaan parantava.

”Tämä tarkoittanee sitä, että teen kuolemaa jollakin aikataululla kaikesta huolimatta.”

”Auttaako tuommoinen [hoito], jää nähtäväksi. Kivun lievittäminen annetaan palliatiivisen puolen hoidettavaksi”, hän kirjoitti ystävilleen elokuun puolivälissä.

”Kaikesta huolimatta kannattaa rukoilla ja pyytää Jumalalta apua. Siihen Raamattu kehottaa. Sellainen voi tarkoittaa jopa yötä päivää avuksi huutamista, kuten eräässä raamatunkohdassa sanotaan.”

”Olen rauhallinen ja tiedän, että olen hyvissä käsissä kahdessakin mielessä: Jumalalla on tilanne hallinnassa, vaikka kävisi miten, ja toisaalta tiedän, että hoitohenkilökunta on ammattinsa osaavaa.”

Koko sairauden ajan Heinäsen tukena ovat olleet useat ihmiset ennen muuta seurakuntaympyröistä. Ystävä ja oma veli ovat huolehtineet myös hänen sähköpostikuulumistensa kirjoittamisesta ja lähettämisestä niinä hetkinä, kun hän ei ole itse siihen pystynyt.

”Olen ollut ihmisille avoin tilanteestani ja ilmaissut tarpeeni, sekä myös suoraan pyytänyt apua. Isommassa seurakunnassa hukkuisin joukkoon, mutta täällä taidan olla sopivan tunnettu. Ystäväni ovat monella tapaa kypsiä ihmisiä. Osa on ollut toisille avuksi jo aiemmin”, hän mainitsee syitä, joiden hän arvelee edesauttaneen avun saamista seurakuntaystäviltään sairauden eri vaiheissa.

Olli Heinänen kirjoittaa ystävilleen Silmä-korvasairaalan Luu -ja leukakirurgian osastolla samalla, kun hän toipuu pään alueelle tehdystä suuresta leikkauksesta. Heinäsen veli kuvasi terveiset ystäväkirjeen saajille. Kuva: Ari Heinänen.

Apu on ollut tarpeen viime päivinä myös siksi, että Heinänen sai seurakseen nivelkivun, joka oli seurausta rankoista hoidoista. Kipu kuitenkin hellitti eikä tullut takaisin enää seuraavalla hoitokerralla. Kotihoidon viikoittaisten käyntien määrä on kasvatettu kerrasta kolmeen.

”Myös siivousapu olisi tarpeen.”

Keskeneräisestä gradustaan Heinänen ajattelee: ”Arvosanalla ei ole enää väliä. En myöskään panosta tyylin hiomiseen. Teen opinnäytteelle vain sellaista hienosäätöä, että muutkin tajuavat ajatukseni kulun ja työni olisi tiedeyhteisölle hyödyllinen.”

Heinäkuun lopussa hän sai kotiinsa vieraaksi tutun pastorin, jonka kanssa he nauttivat yhdessä ehtoollisen. Kokemus oli hänelle erityinen myös siksi, että hän sai kokea kuinka nielemättömyyskään ei ollut este ottaa vastaan Herran pyhä ehtoollinen.

”Nielemään en pysty, mutta ei ongelmaa. Hän kastoi leivän viiniin ja kosketti sillä huuliani, ja osuuteni oli hoidettu sillä. En ole ennen herkistynyt niin ehtoollisella kuin tuolla kerralla.”

”Nielemään en pysty, mutta ei ongelmaa. Hän kastoi leivän viiniin ja kosketti sillä huuliani, ja osuuteni oli hoidettu sillä.”

Menetelmä otettiin käyttöön myöhemmin myös Heinäsen kotiseurakunnan sunnuntaikokouksessa, jolloin hän sai ilokseen olla osa muuta Jumalan perheväkeä yhteisellä aterialla.

Olli Heinänen haluaa jakaa tarinansa, jotta hänen oma toivonsa voisi rohkaista toisiakin. Hän uskoo, että elämän suuret koettelemukset on helpompaa kohdata Jumalan kanssa. Se ei silti tarkoita, että pelot, fyysiset kivut ja henkisen tuskan voisi noin vain sormen napsautuksella poistaa.

”Kummastelen Jumalan teitä. Jos hän ei paranna minua, minun pitää vain onnistua hyvin kapulan siirrossa muille. Yksi ystävä taasen viittasi siihen, että olenhan jo saanut paljon aikaiseksi. No, onhan sekin jossain mielessä totta.”

”Siihen nähden, millainen hermoilija olen ollut, olen kummallisen rauhallinen. Uskon, että se johtuu siitä, että tuttavaverkostoni uskovat ovat rukoilleet puolestani.”

”Toisaalta kotiin taivaaseen pääsykin on hieno vaihtoehto. Nyt on monellakin tapaa seesteinen olo, terveellä tavalla kypsynyt ja kasvanutkin kai. Tietysti, mikä minä itse olen arvioimaan sitä”, hän pohtii.

Olli Heinänen kotonaan Espoossa elokuun alussa.

Olli Heinäsellä on gradun lisäksi muutama toive, joiden hän haluaisi toteutuvan.

”Heprean-materiaalini pitäisi saada ystävän käsiin eräässä Raamatun kieliin erikoistuneessa organisaatiossa. Hän pitää kuviani hienoina. Heillä on muun muassa heprean verkkokurssi. Esimerkiksi kielioppitaulukoilleni olisi ilmeisesti käyttöä verkkokurssiin liitettynä tai muuten, mutta siitä ei ole vielä selvää kuvaa.”

”Hepreajutut ovat unelmani”, hän lisää. Heinäsen heprea- ja muihin materiaaleihin voi tutustua täällä. ”Siellä on myös väritystehtäviä lapsille.”

”Hepreajutut ovat unelmani.”

Heinäsen pohdinnoista välittyy ymmärrettävä ristiriitaisuus. Parantaako Jumala hänet vielä sittenkin, vai olisiko jo aika alkaa hiljalleen irrotella telttanaruja?

”Toiseksi tahtoisin jakaa suurimman osan kielitieteen alaan kuuluvista kirjoistani oppiaineeni yhteisölle jo eläessäni. Tietty asian voisi hoitaa normaalin kaavan mukaan: antaa kirjalliset ohjeet jäljelle jääneille, kuinka toimia niiden kanssa.”

”Kirjojen jakaminen vielä eläessä on kiehtova ajatus.”

Heinäsen luona on vieraillut myös sellaisia ennestään tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat vedonneet parantumisen puolesta tavalla, joka on tuntunut hänestä kiusalliselta.

”Noiden uusien tuttavuuksien tavassa rukoilla oli mun kannalta hiukan ikäviä piirteitä: ’sairauden henki, pelon henki'”, hän kertoo rukoilijoiden sanoittaneen käsillä olevaa ongelmaa. ”He olivat muuten hyviä tyyppejä. Heillä on intoa, mutta tilannetajua olisi saatava mukaan”, hän arvioi ja peräänkuuluttaa lähimmäisten henkilökohtaisen tilan ja tunteiden kunnioittamista.

Kun Heinäsen levollista olemusta katsoo, on vaikea havaita hänessä ainakaan ”pelon henkeä”. Sen sijaan esiin piirtyy rauha, joka puhuttelee ympärillä olevia. Näin tilanteeseensa suhtautuu ihminen, joka on saanut kasvaa luottamukseen.

Hän kertoo oman teologiansa sisältävän ajatuksen ”jo nyt – ei vielä”. Se tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan Jumalan valtakunta, siis hänen todellisuutensa, on nykyisessä langenneessa maailmassa läsnä vielä ikään kuin varjona. Jumalan lupausten lopullinen täyttyminen koittaa vasta iankaikkisuudessa, joka alkaa tämän näkyvän maailman jälkeen.

”Näiden kahden välillä on jännite, ja ihmisten teologiset käsitykset voivat olla enemmän kallellaan jompaankumpaan suuntaan. Tasapainon hakeminen on haasteellista.”

”Ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva, mutta Jumala ei ole meidän kuvamme.”

”Ihminen on Raamatun mukaan Jumalan kuva, mutta Jumala ei ole meidän kuvamme. Emme voi ajatella häntä liiaksi kaltaiseksemme. Hän ei aina tee sellaista, mikä meistä olisi järkevää”, Heinänen huomauttaa.

Heinäsen mielestä Jumala on suvereeni myös parantamaan ihmisen. Siitäkin on hänen mukaansa olemassa esimerkkejä. ”Täydellinen parantuminen toteutuu vasta ylösnousemusruumiissa, mutta joskus Jumala voi antaa esimakua tulevasta parantamalla jonkin vaivan tai sairauden.”

Silti hän kokee, ettei hänestä – tai kenestäkään – ole komentelemaan Jumalaa. Vaikka haastateltavalla olisi intoa jatkaa toimintaansa täällä maailmassa, Jumalan tahto voi osoittautua toiseksi. Sen hyväksyminen voisi toteutuessaan olla jopa vaikeampaa muille.

”Muut ovat kovasti rukoilleet parantumistani. Eräänkin nelivuotiaan pikkutytön pyyntö puolestani, jota hän painottaa iltarukouksessaan, on kuulemma: ’Jeesus, paranna Olli!'”

”nelivuotiaan pikkutytön pyyntö, jota hän painottaa iltarukouksessaan, on kuulemma: ’Jeesus, paranna Olli!'”

”Totta on sekin, että äsken aloitetut uudet hoidot näyttävät purevan”, hän sanoo syyskuun alussa. ”Etäpesäkkeet kuihtuvat.”

Viimeisimmäksi Heinänen kuuli hoitavalta kirurgilta, että samalla tavalla myös esimerkiksi kallonpohjassa olevat syöpäkasvaimet voivat pienentyä. Hoito siis näyttää tehoavan, mutta mihin saakka – se jää nähtäväksi.

”Se on toivon elementti. Ehkä jäljellä oleva elinaika voisi kenties olla pitempi. Eivät kai nuo hoidot saa syöpää kuitenkaan kokonaan selätetyksi”, hän puntaroi toisen lääkärin arvio mielessään.

”Pitäisi alkaa säätää se gradu”, Olli Heinänen pohdiskelee väsyneenä, mutta samalla luottavaisin ja toiveikkain mielin.

Seuraamme Ollin kuulumisia ja päivitämme juttua muutaman kerran syksyn kuluessa. Haastateltava on kiitollinen kaikesta saamastaan avusta ja kaikista – erityisesti lasten – esirukouksista.