Rovaniemen seurakunnat kutsuivat lahtelaisen Tarja Vilppolan puhumaan ilmiöstä, joka koskettaa monia tunnontarkkoja suomalaisia. Vaikka myötätunto on elämää suojaava ja rakentava voima, sekin voi ajaa auttajan uupumukseen. Kuinka suojautua omien voimavarojen hupenemiselta ja ilmiön vakavammalta muodolta: sijaistraumatisoitumiselta? Toimittajamme Kati Nyyssölä raportoi tilaisuuden keskeisiä huomioita.

Teksti: Kati Nyyssölä | Artikkelikuva: Ben White / Unplash

(Artikkeli on julkaistu Heijastuksen numerossa 3/2019)

LAHTELAINEN seksuaali- ja sielunhoitoterapeutti Tarja Vilppola opetti helmikuussa, miten suojautua myötätuntouupumukselta. Vilppola on koulutukseltaan terveydenhoitaja-kätilö. Lisäksi hän on suorittanut kristillisen IPSICC-psykoterapiakoulutuksen Tanskassa. Kaikille avoimen seminaarin järjestivät yhteistyössä Rovaniemen helluntai-, vapaa- ja evankelis-luterilainen seurakunta.

Myötätuntouupumus on välittämisen luonnollinen seuraus. Kyseessä on stressitila, joka seuraa itselle merkityksellisen, kärsivän ihmisen auttamisesta tai auttamisen halusta. Jokainen meistä kokee tällaista uupumista ihmissuhteissaan jossain vaiheessa elämäänsä. Erityisen alttiita ovat auttamistyötä tekevät, olivat he sitten ammattilaisia tai vapaaehtoisia.

Avuntarpeessa oleva on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Trauma ei ole ensisijaisesti ”kauhutarina”, vaan se, mitä ihmisessä ja hänen kehossaan on tapahtunut, kun hän on kohdannut äkillisen, ennakoimattoman ja traagisen tapahtuman tai jos hänen huolenpitoaan on laiminlyöty hänen varhaisina vuosinaan. Jos kriisitilanteessa saatava tuki ei ole riittävää, stressiä säätelevän autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston säätelykyky ylittyy. Traumatisoituminen on tämän ilmiön seurausta.

Avuntarpeessa oleva on usein jollain tavalla traumatisoitunut. Trauma ei ole ensisijaisesti ”kauhutarina”, vaan se, mitä ihmisessä ja hänen kehossaan on tapahtunut.

Myötätuntouupumuksesta puhuttaessa onkin tarkoituksenmukaista tarkastella myös sen vakavampaa astetta, sijaistraumatisoitumista. Tällainen tila aiheuttaa lyhyellä aikavälillä stressireaktioita. Siitä voi seurata myös muita kielteisiä ilmiöitä, kuten ahdistuneisuutta, toivottomuutta, riitaisuutta, masentuneisuutta, painajaisia, sosiaalisista tilanteista vetäytymistä, persoonallisuuden muuttumista ja työsuoritusten huononemista.

Autettavan traumaattinen kertomus tai hankala tilanne voi muistuttaa auttajaa tuskallisella tavalla oman elämänsä haavoittuvuudesta tai nostaa pintaan jonkin oman käsittelemättömän muiston. Tämä heikentää tunteiden kestokykyä, samoin kuin kykyä säilyttää yhteys omaan itseen ja muihin ihmisiin. Rajojen asettamisesta tulee vaikeaa, ja oma ja läheisiin liittyvä turvallisuudentunne murenee. Ei ole enää aikaa itselle ja läheisille. Maa-ilmankuva muuttuu kyyniseksi. Sijaistraumatisoituminen heikentää kokonaisvaltaisesti auttajan voimavaroja, koska hänen stressiä säätelevän autonomisen hermostonsa toiminta on sen myötä mukautunut konkreettisesti samalle taajuudelle kuin hänen auttamiensa henkilöiden stressihermostot.

Tarja Vilppola Kuva: MARIANNA SIITONEN / MANDI PHOTOGRAPHS

Miten myötätuntouupumukseen ja sijaistraumatisoitumiseen liittyvää stressiä voi vähentää? Ensisijaisen tärkeää on pitää huolta omasta itsestä ja omista tarpeistaan. Itsensä rakastaminen ja myötätuntoinen kohtelu ovat pohja toisten auttamiselle. Kun auttaja osaa huolehtia omista emotionaalisista tarpeistaan, toisten ihmisten tarinat eivät ui hänen nahkoihinsa ja kuormita hänen stressihermostoaan. Kohdatessaan kärsiviä ihmisiä hän voi lievittää heidän oloaan pysymällä kuulevana, läsnäolevana ja tukea antavana. Toisin sanoen hän ei hyppää jokeen auttamaan hukkuvaa vaan pysyy kuivalla maalla ja auttaa hädässä olevaa pelastusrenkaan turvin.

Jotta jaksaisit auttajana toimiessasi hyvinvoivana, on tärkeää kuunnella omia ajatuksia, mielipiteitä ja uskomuksia – pitämällä niistä esimerkiksi päiväkirjaa. Itkeminen ja oman mielipiteen sanominen on sallittua! Tunnista, mitkä asiat ja ketkä ihmiset rauhoittavat, lohduttavat ja ilahduttavat sinua ja hakeudu niiden pariin. Opettele tarvitsemaan toisia ihmisiä, mutta myös asettamaan rajat. Menneestä saa päästää irti, jotta voisi oppia jotain uutta.

Jotta jaksaisit auttajana toimiessasi hyvinvoivana, on tärkeää kuunnella omia ajatuksia, mielipiteitä ja uskomuksia – pitämällä niistä esimerkiksi päiväkirjaa. Itkeminen ja oman mielipiteen sanominen on sallittua!

On hyvä ymmärtää, että koko elämä ei voi olla auttamistyötä ja toisten palvelemista. Sitä varten täytyy luoda terveet henkilökohtaiset ja ammatilliset rajat. Aina ei esimerkiksi tarvitse lukea ammattikirjallisuutta, vaan saa valita myös jotain ”hömppää”. Auttajan tulisi tuntea omat resurssinsa sekä olla tietoinen kutsumuksestaan ja lahjoistaan. Oman tarinan käsittely ja itsensä hyväksyminen ainutlaatuisena, mutta rajallisena ihmisenä tuo tasapainoa ja kasvattaa empatiakykyä.

Hengellistä hyvinvointia ei tule unohtaa. Tartu Raamattuusi, mietiskele, ylistä ja kiitä Jumalaa. Etsi itsellesi hengellinen yhteys ja yhteisö. Varaa aikaa omalle pohdiskelulle ja rukoukselle. Jokaisella on merkityksellisiksi koettuja asioita – anna niille tilaa elämässäsi. Ole avoin inspiraatiolle ja uskalla olla luova. Vaali toivoa ja optimismia. Kyynisyyteen auttaa vain myötätuntoinen rakkaus. Opettele rauhoittamaan kehosi ja mielesi. Luovu suorittamisesta.

Fyysinen hyvinvointi on tärkeä osa itsestä huolehtimista. Iso osa stressistä välittyy somaattisen empatian kautta (stressi ”tarttuu”, kuten alussa todettiin) – se on kykyä tulkita oman kehon tuntemuksia ja fyysisiä viestejä. Niinpä perusterveydestä huolehtiminen, säännöllinen liikunta, lihaskunnon kehittäminen, sairauslomien pitäminen sekä tanssi, hieronta tai jokin muu itselle mieluinen harraste auttavat jaksamaan henkisesti paremmin.

Fyysinen hyvinvointi on tärkeä osa itsestä huolehtimista. Iso osa stressistä välittyy somaattisen empatian kautta (stressi ”tarttuu”) – se on kykyä tulkita oman kehon tuntemuksia ja fyysisiä viestejä.

Työstä on yleensä hyvä irrottautua ja pitää lomaa. Työpäivän aikanakin olisi hyvä pitää taukoja, jos vain mahdollista. Töiden kotiin viemistä olisi hyvä välttää. Omaa kehoa on tärkeää opetella kuuntelemaan, esimerkiksi havainnoimalla oloa ennen asiakkaan ta-paamista, sen aikana ja jälkeenpäin. Syvä hengittäminen aktivoi kehoa rauhoittavaa hermostoa. Pyri myös tasapainoon työn, perheen ja ystävyyssuhteiden sekä vapaa-ajan ja levon suhteen.

Tarpeetonta psyykkistä kuormitusta voi välttää. Autettaessa traumatisoitunutta ihmistä on tärkeää, että auttaja ei asiakasta kuullessaan ala ”katsella” eli visualisoida asiakkaansa tarinaa – tämä lisäisi merkittävästi sijaistraumatisoitumisen riskiä. Samalla asiakas jäisi taas yksin kokemuksensa kanssa. Tarinan visualisoimisen sijaan meidän tulee nähdä tarinaa kertova ihminen ja pysyä hänelle läsnäolevana vuorovaikutuksen avulla, esimerkiksi kysymällä kerronnan lomassa, mitä asiakkaassa tapahtuu ja miten hän tarinansa kokee sekä tarvittaessa auttamalla häntä rauhoittamaan itseään.

Jos auttaja on liian syvällä asiakkaansa kertomuksessa ja huomaa visualisoivansa sitä, hänen olisi hyvä pysäyttää itsensä, hengitellä syvään ja muistaa todellinen sijaintinsa. Tämä on tarkkaavaisuuden tietoista suuntaamista oman itsen ja ympäristön havainnointiin. Toisin sanoen se on siirtymistä kokijasta tutkijaksi ja tarkkailijaksi, jolloin hermosto-systeemi kuormittuu vähemmän. Auttajan on hyvä olla vahvasti kiinni nykyhetkessä autettavaansa kuunnellessaan. Kun hän pystyy rauhoittamaan itse itseään, asiakkaan tarina tai oman kehon tuntemukset eivät kuormita liikaa, turvallisuus tilanteessa lisääntyy ja sekä auttajan että asiakkaan vireystila normalisoituvat. Näin auttaja suojaa itseään stressiltä ja samalla voi luoda autettavalle turvapaikan tarkastella traumaa etäämmältä muistellen sen sijaan, että eläisi sitä uudelleen.

Myötätunto itseä kohtaan on tehokas tapa suojautua myötätuntouupumusta ja sijaistraumatisoitumista vastaan.

Myötätunto itseä kohtaan on tehokas tapa suojautua myötätuntouupumusta ja sijaistraumatisoitumista vastaan. Kun ihminen tulee myötätuntoiseksi itseään kohtaan, itsen kustannuksella toimiminen ja omien tarpeiden hylkääminen ei ole enää vaihtoehto. Se mahdollistaa palavuuden ja intohimon ilman loppuun palamista. Jos huomaa olleensa liian vaativa itseään kohtaan, senkin sureminen on tärkeä osa toipumista.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa pitämään huolen siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta. Tämä koskee myös meitä itseämme! Kun löydämme myötätunnon it-seämme kohtaan, tulemme osallisiksi armosta ja yhteydestä. Voimme olla laupeita, armollisia ja syvästi myötätuntoisia myös toisia kohtaan. Ketään ei tarvitse enää sulkea rakkauden ja Jumalan yhteyden ulkopuolelle. Armo riittää.

OPETUKSEN LÄHTEET:

Vilppola, T. (2017) LäsnäOlossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi. Päivä Osakeyhtiö.

Rotschild, B. (2010) Apua auttajalle: myötätuntouupumuksen psykofysiologia. Traumaterapiakeskus.

Tarja Vilppolan kirja, LäsnäOlossa – Katkoviivaisesta kokonaiseksi, käsittelee omien rajojen löytämistä ja itsensä rakastamista, jotta yhteys muiden kanssa ja aitona ihmisenä eläminen mahdollistuisi. Sitä myyvät Adlibris ja kristilliset kirjakaupat. Kustantaja: Päivä Osakeyhtiö, 2017.