Suomi selvisi talvisodan myrskystä, mutta hinta oli kova. Se oli sitä myös silloiselle valtionpäämiehellemme, joka äityi uransa ja lopulta myös elämänsä viimeisinä hetkinä vanhatestamentillisiin sanankäänteisiin. Tutkijan lähteistä käy ilmi, että Suomen tasavallan neljäs presidentti rukoili usein Jumalaa.

Teksti: Niko Seppä | Kuvituskuvat: Wikipedia (public domain) ja Adobe Stock | Kuvien graafinen käsittely: Katja Uusikylä

 

Presidenttien suhdetta kirkkoon tai ylipäänsä uskontoihin on tutkittu vähän. Yleisesti kuitenkin tiedetään, että moni Suomen valtiojärjestyksen korkeimman viran haltijoista on ollut ainakin jossain määrin uskonnollinen tai hengellinen.

Sitä oli C. G. E. Mannerheim, joka ensi töikseen vastavalittuna valtionhoitajana joulukuussa 1918 pyysi tehtäväänsä Jumalan siunausta arkkipiispa Gustav Johanssonilta arkkipiispantalon kappelissa. Tapauksessa saattoi tosin olla myös kyse tuen hankkimisesta avioerolle, josta emeritusarkkipiispa Jukka Paarma mainitsee teoksessaan Arkkipiispantalo: historia ja asukkaat (2015).

Jatkosodan aikaisissa päiväkäskyissään Mannerheim viittasi usein Korkeimman johdatukseen ja kaitselmukseen. Hänen kerrotaan myös kirjoittaneen muistelmiinsa, kuinka tärkeää on pitää kiinni ”isiltä peritystä uskosta”.

Jopa hyvin pidättyväisesti uskonnollisista asioista puhunut presidentti K. J. Ståhlberg antautui kiittämään Jumalaa. Tapaus sattui lokakuun puolivälissä 1930.

Jopa hyvin pidättyväisesti uskonnollisista asioista puhunut presidentti K. J. Ståhlberg antautui kiittämään Jumalaa.

Ståhlberg oli vastustanut presidenttikautensa päätyttyä oikeistoradikaalia lapuanliikettä, mikä noteerattiin liikkeen johdossa. Niinpä ryhmä lapuanliikkeen kannattajia kidnappasi entisen presidentin puolisoineen kotinsa läheltä Helsingin Kulosaaresta. Kaappaajat aikoivat kyydittää presidenttiparia kohti itärajaa.

Muilutusoperaatio kuitenkin epäonnistui, kun sieppaajien sopimaa jatkoyhteyttä ei kuulunut, ja pariskunta lopulta vapautettiin Joensuussa.

Ester-vaimo kirjoitti tapahtumien jälkeen päiväkirjaansa, että ”Jumalan sormi oli puuttunut asioiden kulkuun”. Helsingin rautatieasemalla pariskuntaa vastassa ollut suuri väkijoukko kuuli K. J. Ståhlbergin koko maalle suunnatun tunnustuksen.

”Ihmiselämässähän vaihtelee valo ja varjo. Paraikaa kun musta pilvi synkistää kaikki, saattaa avautua esiin valaiseva ja lämmittävä aurinko. Niin saattaa Jumala säätää silloinkin, kun ihmiset toisin päättävät. Niin on käynyt myös matkalla, jolta nyt palaamme.”

 

Kenties selkeimmin Suomen presidenteistä hengellisen arvojohtajan mainetta kantaa vuosina 1937–1940 virkaansa hoitanut Kyösti Kallio (1873–1940). Hänet tunnetaan talvisodan presidenttinä.

Kallio oli profiililtaan hengellinen isänmaan ystävä. Hän oli raittiusaatteen kannattaja, jonka elämäntapoja pidettiin muutoinkin nuhteettomina. Jälkipolville hänestä, samoin kuin vaimostaan Kaisasta, on jäänyt lämmin jälki.

”Siellä missä ylevät ajatukset liittyvät arjen työhön, siellä kasvavat elämää ymmärtävät persoonallisuudet”, muotoili Kallion pariskunnan tytär Kerttu Saalasti vanhempiensa henkilökuvan esipuheessa.

Elämäkertateos on nimetty sanoilla ”Anna hänelle nöyrä mieli”. Nuo sanat lausui Kaisan (tutummin ”Kaisun”), eli Katariina Kallion (os. Nivala) isä Matti Nivala vastasyntyneen lapsensa kehdon äärellä.

Voi sanoa, että isän rukous kuultiin. Katariinasta varttui suuriin koettelemuksiin joutuneen valtionpäämiehen vaimo, jolta kysyttiin nöyryyttä. ”Menin naimisiin maanviljelijän kanssa. Emme ole pyrkineet tähän”, Katariina totesi Saalastin kertoman mukaan vaalituloksen ratkettua. Kalliosta tuli presidentti maaliskuun alussa vuonna 1937.

Historiantutkija, Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti Ville Jalovaara tittelöi Kallion ”uskonnolliseksi valtionpäämieheksi”, jota ”voidaan pitää maamme avoimimmin uskonnollisena presidenttinä”. Jalovaaran mukaan tämä voidaan todeta hänen julkisuudessa käyttämiensä puheenvuorojen perusteella.

Kallion lähtökohta oli ylivieskalaisessa suurperheessä. Kalajokilaakson alueella vaikutti tuolloin — kuten tänäkin päivänä — erityisesti kaksi niin sanottuihin neljään vanhaan herätysliikkeeseen kuuluvaa liikettä: herännäisyys ja lestadiolaisuus. Molemmat vaikuttivat Kallion perhekunnassa, vaikka hän itse ei ollut kummankaan jäsen.

herännäisyys ja lestadiolaisuus Molemmat vaikuttivat Kallion perhekunnassa, vaikka hän itse ei ollut kummankaan jäsen.

Hänen ja vaimonsa Kaisan kirjeenvaihdosta on voitu päätellä, että presidentti luki paljon uskonnollista kirjallisuutta ja rukoili säännöllisesti. Rukouksissaan Kallio pyysi uusiin tehtäviinsä voimaa ja ymmärrystä Jumalalta.

Hän myös aloitti monet julkiset puheenvuoronsa sanoilla ”Suokoon Jumala…”. Näin hänen kuultiin lausuvan muun muassa valtiopäivien avajaisissa ja uusien julkisten rakennusten vihkiäisissä.

Vaikka Kallio omaksuikin yksityiselämäänsä – ja joiltakin osin myös julkiseen viranhoitoonsa – uskonnollisia piirteitä, hän ei Jalovaaran mukaan antanut tukeaan fundamentalistisille painotuksille.

”Hän sanoi vierastavansa uskonnon sekoittamista politiikkaan, vaikka tähän itsekin presidenttiaikanaan ajoittain syyllistyi”, tutkija arvioi. Epäselväksi kuitenkin jää, millaista ”herännäisyydelle ja lestadiolaisuudelle tunnusomaista fundamentalismia” presidentti tarkalleen ottaen kritisoi.

 

Kyösti Kallio aloitti valtiopäivämiesuransa vuonna 1904, vain 31-vuotiaana. Hän ehti toimia ministerinä (muun muassa maatalous- ja pääministerinä) 11 hallituksessa. Hän on Suomen presidenteistä ainoa, jolla ei ollut akateemista oppiarvoa – ainoastaan keskikoulun päästötodistus.

Kyösti Kallion perinnössä tunnetuiksi ovat kohonneet etenkin hänen puheensa. Niistä tärkeimpiä lienee hänen sovintoa rakentanut kannanottonsa Nivalan kirkossa toukokuussa 1918.

Sisällissodan kauhuista toipuva kahtiajakautunut kansakunta sai Kalliolta tärkeän muistutuksen: ”Ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”.

Kerttu Saalasti on koonnut otteita vanhempiensa kirjeenvaihdosta vuodelta 1918. ”Surkealta ja hävettävältä nämä metelit tuntuu, vaan siitä huolimatta olen tyyni ja hyvässä voimissa. Toivon aina, että pääsemme järkiimme aikanaan, ettei nuori vapautemme, tuo pienien kansojenkin suuri unelma häviäisi”, silloinen maatalousministeri Kallio sanoitti tuntojaan sisällissodan keskellä.

Sota-ajan puheissaan Kallio vetosi suomalaisiin, jotta he rukoilisivat voimaa kansan puolustajille rintamilla ja kotioloissa. Kallion uskonnollisten puheiden on koettu synnyttäneen vaikutelman uskonsodasta. Tällainen käsitys syntyi ulkomaillakin: kristillisiä arvoja puolustava pieni Suomi taisteli urheasti ateistista Neuvostoliittoa vastaan.

Vuoden 1939 itsenäisyyspäivän radiopuheesta muodostui voimakas kansallinen kokemus. Yle on julkaissut radiopuheen Elävässä arkistossa. Väsyneellä äänellä Kallio aloittaa muistuttamalla Suomen viimeaikaisesta kansallisesta edistyksestä.

”Maamme taloudellinen ja henkinen elämä on elpynyt, ja määrätietoisen toimintansa kautta on Suomi saavuttanut myöskin tunnustetun kansainvälisen aseman. Mutta suurin sisäinen tyydytyksemme on viime aikoina ollut se kasvava kansallinen yhteistunto, mikä on kaikkialla ollut havaittavissa.”

”Mutta suurin sisäinen tyydytyksemme on viime aikoina ollut se kasvava kansallinen yhteistunto, mikä on kaikkialla ollut havaittavissa.”

Sanoma jatkuu vain viikkoa aikaisemmin marras–joulukuun vaihteessa aloitettujen sotatoimien synkistämissä tunnelmissa.

”Kaikesta tästä huolimatta olemme joutuneet sittenkin itsenäisyyspäiväämme viettämään olosuhteissa, joka järkyttää kaikkien mieliä. Me olemme tahtomattamme, ilman omaa syytämme, joutuneet itäisen naapurimme Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi.”

Puheensa jatkuessa presidentti valaa uskoa pienen maan kansalaisiin.

”Nyt näkee kumminkin koko maailma, ettei ole kysymys Leningradin turvallisuudesta, sillä hyökkäys on tehty pitkin rajaa Petsamosta Rajajoelle ja Hankoniemeen saakka. – – Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset käsittävät, mistä on kysymys. – – Suomi suojaa samalla länsimaista sivistystä, jonka suojamuurina se on aina saanut olla Pohjolassa. – – Suurimman tunnustuksen ansaitsee oma kansamme, joka tyynenä ja yksimielisenä seisoo suojaamassa kotejamme ja isäimme perintöä kaikkineen, mitä siihen kuuluu. Sille suuruudelle on tehtävä kunniaa ja kiitettävä Jumalaa, että isänmaallamme on sellaiset vartijat. – –”

Ennen talvisotaa syksyllä 1939 Pohjoismaiden päämiehet olivat koolla Tukholmassa. Puheissa pohdittiin, miten alueen valtiot saataisiin pidettyä erossa suurvaltojen välisistä kamppailuista. Kallio piti kokoontumista osoituksena yhteydentunnosta, jota ilmensi hänen edellisenä kesänä osakseen saamansa Kustaa V:n ystävällisyys.

Kerttu Saalastin kokoamissa talvisodan muistoissa mainitaan Kallion sanoneen yhden ainoan sanan: ”Yksin.”

Pohjolan päämiesten luota palatessaan presidentti oli kuitenkin vaitelias. Kerttu Saalastin kokoamissa talvisodan muistoissa mainitaan Kallion sanoneen yhden ainoan sanan: ”Yksin.” Tokaisun on täytynyt olla riipaiseva. Saalasti kuitenkin huomauttaa isänsä vastakin valaneen uskoa ja luottamusta kansojen välisiin sopimuksiin.

 

Suomi menetti talvisodassa Sallan ja Kuusamon itäosat, suuren osan Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Alueluovutukset vahvistettiin Moskovan rauhansopimuksen allekirjoittamisen myötä maaliskuun puolivälissä 1940. Tästä muodostui presidentin seuraava vastuutehtävä ja koettelemus.

Maaliskuun 14. päivänä 1940 radiossa kuultiin Kallion puhe, jossa hän käsitteli välirauhan ehtoja ja kansan sankaruutta. Siinä hän totesi Neuvostoliiton herättäneen henkiin ”Pietari Suuren harrastukset”, joiden seurauksista Viipurin lääni ja sen vapautta rakastava kansa joutui jälleen kärsimään.

Ville Jalovaara kertoo erikoisista tapahtumista rauhansopimuksen allekirjoitushetkellä ja sen jälkeen.

”Kallion kerrotaan lausahtaneen vanhatestamentillisesti: ’Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi!’ Hänen ääneen lausumansa ennustus kävi toteen puoli vuotta myöhemmin. Elokuussa 1940 käsi, jolla Kallio oli allekirjoittanut paperin, halvaantui.”

”Kallion kerrotaan lausahtaneen vanhatestamentillisesti: ’Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi!'”

Kallio toimi presidenttinä vain kolmen vuoden ajan, mutta hänen koko poliittinen uransa kesti noin 40 vuotta. Kallio luotsasi Suomen läpi talvisodan, mutta uupui lopulta henkisen paineen ja terveysongelmien alla marraskuun lopulla 1940. Hänen seuraajakseen valittiin pääministeri Risto Ryti.

Presidentin kuolema oli niinikään merkillinen tapaus.

Joulukuussa 1940 juuri vallasta luopunut Kallio oli lähdössä jouluksi kotiinsa Nivalaan, kun hän sai sydänkohtauksen Helsingin rautatieasemalla. Lähtöseremoniat olivat vielä kesken, kun Kallio menehtyi adjutanttinsa eversti Aladár Paasosen käsivarsille Porilaisten marssin soidessa.

”Yhdenkään itsenäisen Suomen valtionpäämiehen kuolema ei ole ollut samalla tavoin julkinen ja dramaattinen kuin Kallion”, Jalovaara toteaa.

Kallion kuolemaa on verrattu jopa antiikin tarustojen hahmojen kohtaloihin.

”Eikö tässä kuolemassa ole jotain mahtavan monumentaalista, jotain antiikin kansain järkkymätöntä, jäätävää kohtalontunnetta, jotain syvältä riipaisevaa ja korkealle kohottavaa? Näin lähtee valtion päämies, näin kaatuu kansansa kohtaloiden ohjaaja. On kuin kuulisimme historian hengettären siipien havinan. On kuin näkisimme järkyttävän kolmiodraaman, jonka on näyttämölle asettanut itse Korkein Lavastaja”, luonnehti eduskunnan oikeusasiamies Esko Hakkila jatkosodan aikana vuonna 1942 ilmestyneen Kallion puhekokoelman esipuheessa.

Kyösti Kallion vaikutuksen jälkilaineita voi lukea vaikkapa postikortista, jossa vuonna 1939 joulukuussa lausuttu rukous edelleen vetoaa suomalaisiin.

”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.  – –”

Kalliosta kasvoi myös hengellinen kansanjohtaja. Eikö hän, jos kuka, seissyt kalliolla – nimelleen uskollisesti?

 

Artikkelissa hyödynnetyt lähteet:

Jalovaara, Ville (2018). Myrskyä ja mystiikkaa: Suomen tasavallan presidentit ja kirkko. Helsinki: Kirjapaja.

Saalasti, Kerttu (1972). Anna hänelle nöyrä mieli: Kaisa ja Kyösti Kallion elämäntieltä. Porvoo; Hki: WSOY.

Kyösti Kallion itsenäisyyspäivän puhe 6.12.1939. Yle, Elävä arkisto.