Teksti: Niko Seppä | Kuvat: Pixabay

Japanilainen nuori aikuinen maallistuu, kuten länsimainen ikätoverinsakin. Tästä huolimatta japanilaisnuorten parissa on lisääntynyt kiinnostus uususkonnollisuuteen, jota edustaa muun muassa Kōfugu no Kagaku -niminen liike.

 

Ōkawan uskonnon liikemiespukineet

Kōfugu no Kagaku on Japanin historian voimakkaimmin kasvanut uskonto. Se on synkretistinen eli se yhdistelee eri uskontojen vaikutteita. Juristi Ryuoho Ōkawan vuonna 1986 perustama ryhmittymä levittää sanomaansa muun muassa median, kotikäyntien ja musiikin avulla. 1990-luvun puolivälissä liikkeen jäsenmäärä oli jo kymmenen miljoonaa.

Ilmiötä tutkinut teologi Pekka Huhtinen sanoo, että Kōfugu no Kagakun tavoitteena on lisätä ihmisten onnellisuutta. Liikkeen jäsenet uskovat tehtäväkseen johdattaa ihmiskunta altruistiseen eli epäitsekkääseen aikakauteen.

Ōkawa pukeutuu kuten liikemiehet. Esimerkki ei ole harvinainen Japanissa, joskaan ei erityisen yleinenkään. Huolitellun liikemiehen näköiset uskonnolliset johtajat ovat maassa yleisempiä kuin esimerkiksi Euroopassa.

Huolitellun liikemiehen näköiset uskonnolliset johtajat ovat JAPANISSA yleisempiä kuin esimerkiksi Euroopassa.

Itä-Suomen yliopiston uskontotieteen lehtori Teuvo Laitila kertoo, että monilla uusilla uskonnollisilla liikkeillä on omia julkaisuja sekä televisio-, radio- ja somekanavia. Jotkut uusien liikkeiden merkkihenkilöt ovat vakituisia vieraita eri talk show’issa.

 

Ei uskonnollista oppirakennelmaa

”Japanilaiset sitoutuvat uskontoon tilannekohtaisesti. Uskonnollista identifikaatiota koskevissa kyselyissä noin 90 prosenttia japanilaisista on ilmoittanut olevansa shintolaisia, ja 70–80 prosenttia on määritellyt itsensä buddhalaisiksi”, Laitila pohjustaa.

Elämän riski- ja kriisitilanteissa käännytään jonkin buddhalaisen temppelin tai shintolaisen pyhäkön ”voimahahmon”, bodhisattvan, Buddhan tai kamin, puoleen.

”Periaatteessa useimpiin käytännön ongelmiin on myös niihin erikoistunut auttava voima.”

Japanissa pääosin 90-luvulla työskennelleen lähetystyöntekijän mukaan japanilainen nuori aikuinen ei pysty jäsentämään uskoaan kovin käsitteellisesti, toisin kuin suomalainen ikätoverinsa.

”Japanilaiset nuoret saattavat ajatella esimerkiksi länsimaista tunnustuksellista kristittyä. He peilaavat omaa uskonnollisuuttaan siihen ja toteavat kysyttäessä, että ’en minä ole sillä tavalla uskonnollinen'”, hän selittää.

Japanilaisessa uskonnollisuudessa ei esiinny samanlaisia oppirakennelmia kuin kristinuskossa. Uskonnollisuus ilmenee muun muassa kansanbuddhalaisissa rituaaleissa. Ymmärrys maailmankaikkeuden ja elämän luonteesta on shintolainen.

Parhaimmillaan vainajan henGEN USKOTAAN pääseVÄN poistumaan ELÄMÄN JA KUOLEMAN kiertokulusta jonkinlaiseen taivaaseen.

Shintolainen maailmankuva on syklinen. Ihmisen sielu vaeltaa elämän ja kuoleman välillä. Kiertokulku on luonnollinen osa elämää. Jos jälkeläiset hoitavat vastuunsa riiteistä, vainajan henki saattaa muuttua shintolaisittain kami-jumaluudeksi tai Buddhan tyyppiseksi ’hotokeksi’. Parhaimmillaan vainajan hengen uskotaan pääsevän poistumaan kiertokulusta jonkinlaiseen taivaaseen.

Japanin ev.-lut. kirkon työyhteydessä parhaillaan työskentelevän lähetin mukaan moni hänen tapaamansa japanilaisnuori sanoo, ettei usko mihinkään. Uskonnollisuus kuitenkin ilmenee erilaisina tapoina.

”Seurustelevat kaverukset voivat lähteä vaikkapa kylpylämatkalle ja samalla käydä temppelissä, jossa heille luvataan rakkausonnea. He ostavat sieltä noin eurolla ennustuksen, joka sitten lupaa rakkautta heidän elämäänsä.”

Kiotossa sijaitseva buddhalainen temppeli Kinkaku-ji (”kultaisen paviljongin temppeli”) rakennettiin vuonna 1397 samuraipäällikkö Ashikaga Yoshimitsun eläkehuvilaksi. Kolmikerroksisen temppelin kaksi ylintä kerrosta on päällystetty puhtaalla lehtikullalla.

 

 

Riiteistä apua arjen ongelmiin

Japanilaisnuoret painivat samojen kysymysten kanssa kuin länsimaalaisetkin: Kuinka pärjätä koulun kokeissa? Miten menestyä kaverisuhteissa? Mistä löytää hyvä puoliso? Kuinka edistää lapsen terveyttä ja hyvinvointia?

”Monet sanovat, etteivät usko, mutta esi-isien henkien palvonta on kuitenkin kuviossa mukana. Jos nuorten kodissa on kotialttari, niin kyllä he myös osallistuvat alttaritoimintaan.”

Japanilaisnuoret painivat samojen kysymysten kanssa kuin länsimaalaisetkin: kuinka pärjätä koulun kokeissa? Miten menestyä kaverisuhteissa? Mistä löytää hyvä puoliso?

Maassa parhaillaan toimivan lähetin mukaan kolmenkympin kieppeillä monilla alkaa tulla avioitumis- tai lastensaamispaniikki. Siinä vaiheessa monet menevät järjestettyihin avioliittoihin erityisten toimistojen kautta. Siellä heille tarjotaan potentiaalisia ehdokkaita.

”Eräskin kaverini sanoi, että kolmansilla treffeillä piti jo päättää, että meneekö naimisiin sen ihmisen kanssa”, hän naurahtaa.

Myös Teuvo Laitila toteaa, että lasten hankkimisen aikataulu on myöhäistynyt. Lapsen syntymään liittyy yhä monissa tapauksissa riitti, joka tapahtuu shintopyhäkössä noin kolme viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Sitä kutsutaan nimellä ’hatsumiyamairi’, joka tarkoittaa ensimmäistä pyhäkkövierailua.

”Jotkut tutkijat ovat nähneet taustalla uskomuksen, että näin kamin ja lapsen välille syntyy onnea ja terveyttä vahvistava suhde. Tämä rituaali tuskin koskee kovin suurta osaa nuorista aikuisista, ellei heillä sitten satu olemaan lapsia, mikä ei ole kovin tavallista: avioitumis- ja lapsenhankkimisikä on ollut nousussa.”

Kuolemaan liittyvät riitit ovat pääsääntöisesti buddhalaisten munkkien tai pappien ja temppelien vastuulla.

”Niihin osallistuvat käsittääkseni useimmat japanilaiset.”

”Juuri ennen kuin Japanin avaruustutkimuskeskus lähetti taivaalle maan ensimmäisen satelliitin, keskuksen johto vieraili Tokion lähellä sijaitsevassa Chichibun pyhäkössä.”

Haastattelemamme lähetystyöntekijän mukaan perheenjäsenen kuolema on ennen muuta jäljelle jäävien ihmisten ongelma.

”Kuolleiden sukulaisten kohtaloa ei voida jättää taakse, vaan vastuu kuolleiden omaisten sielujen hyväksi tehtävistä rituaaleista lankeaa jälkeläisille. Tällä hetkellä japanilainen standardi vastuunalaisuudesta on 33 vuotta.”

Laitilan mukaan klassinen esimerkki käytännöllisestä riitteihin turvautumisesta on tapaus vuodelta 1970:

”Juuri ennen kuin Japanin avaruustutkimuskeskus lähetti taivaalle maan ensimmäisen satelliitin, keskuksen johto vieraili Tokion lähellä sijaitsevassa Chichibun pyhäkössä. He kävivät pyytämässä pyhäkön kamilta, Myookenilta – Pohjantähdeltä –, suosiollisuutta.”

 

Tiedostamaton suhde uskontoperinteeseen

Osakan seudulta kotoisin oleva vaihto-opiskelija Chiharu Yagi opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Hän ei pidä itseään uskonnollisena, mutta toteaa shintolaisuuden ja buddhalaisuuden liittyvän suoraan japanilaisen kulttuurin rakennusaineksiin.

”Menen temppeliin uudenvuoden päivänä. Kutsumme sitä ’hatsu moudeksi’. Sanoisin, että arkipäivieni toiminnassa on jonkinlainen tiedostamaton yhteys kuvatunlaisiin rituaaleihin. Mutta ei minun kavereideni joukossa ole kovin montaa uskonnollista ihmistä”, hän korostaa.

Nara-nimisestä kaupungista vaihtoon saapunut Yagi ei ole kertomansa mukaan ikinä keskustellut uskonnollisista aiheista koulukavereidensa kanssa.

Lehtori Laitilan mukaan Japanissa uskotaan yleisesti haamuihin ja henkiin. Hän sanoo kärjistävänsä tarkoituksella asian siten, että japanilaisille kamit, haamut ja henget ovat osa elettyä todellisuutta.

”Japanissa sanotaan olevan noin kahdeksan miljoonaa kamia. Nuorten puheissa henkien todellisuus saattaa ilmetä siten, että he saattavat arkisissa keskusteluissa puhua kameista tai esi-isistä. Joku on joskus puhunut nähneensä kummituksia”, maassa työskentelevä työntekijä kertoo.

Havaitseeko japanilaisopiskelija elämänpiirissään aaveita? Vastaus on yllättäen hieman empivä: ”En tunnista sellaista kovin hyvin.”

Havaitseeko japanilaisopiskelija elämänpiirissään aaveita? Vastaus on yllättäen hieman empivä: ”En tunnista sellaista kovin hyvin.”

”Kun japanilainen kuulee sanan ’uskonnollinen’, hän yhdistää sen mielessään ’kulttiin’. Tämä johtuu siitä, että maassani vaikutti uskonnollinen ryhmä nimeltään ’Oumu Shinri kyou’.”

Hän tarkoittaa vuonna 1984 perustettua lahkoa, jonka nimi viittaa ”perimmäiseen totuuteen”. Ryhmä on luokiteltu myös terroristiorganisaatioksi, sillä sen toimintaan liittyy väkivaltaisia piirteitä. Ryhmän perusti ja sitä johtaa Shoko Asahara. Kultti nousi julkisuuteen huhtikuussa 1995, jolloin se suoritti sariinikaasuiskun Tokion metroon.

Mikäli Yagia on uskominen, japanilaisten hauras luottamus ja uteliaisuus länsimaiseen tuontitavaraan on saanut kolhuja. Kotoperäinen uskonnollisuus kuitenkin elää ja voi hyvin Japanin kulttuurin syvärakenteissa: sen taustalla olevassa shintolaisessa maailmankuvassa ja erilaisissa elämän erityistilanteisiin liittyvissä riiteissä.